Neste MY™ ja parempi sisäilma

Ramirentin TYL:n logistiikkakeskustyömaalla vaihdettiin Neste MY uusiutuvan dieselin ja saavutettiin merkittäviä parannuksia keskuksen sisäilmassa.

S-ryhmän Sipooseen rakennuttama 200 000 -neliöinen päivittäistavaran varasto- ja logistiikkakeskus vastaa kooltaan noin 30 eduskuntataloa. Vaikka jättimäisen hallin tilavuus on huikeat 3,5 miljoonaa kuutiota, rakennuksen sisäilman laatu ei ole itsestään selvä asia.

”Hallissa ongelmaksi muodostui pakokaasu ja sen kertyminen. Pakokaasu aiheuttaa sekä hengitys- että näkyvyysongelmia”, Työyhteenliittymä Freewayn vanhempi työnjohtaja Henri Tervaniemi kertoo. Työyhteenliittymä Freeway on Nesteen ja Ramirentin yhteinen projekti, jonka puitteissa Ramirent vuokraa työmaalle työvälineitä ja kalustoa, ja Neste toimittaa polttoaineita.

Vaihtoehtoja pakokaasujen vähentämiseen hallissa oli kolme: työkoneiden karsiminen, mekaanisten suodattimien asentaminen pakoputkiin tai polttoaineen vaihtaminen.  

”Työkoneiden vähentäminen ei tullut kysymykseen, se olisi hidastanut työmaata. Mekaaniset suodattimet olisivat olleet kalliita ja aikaavieviä. Totesimme, että polttoaineen vaihto olisi oikea ratkaisu työmaalle”, sanoo Ramirentin tuotepäällikkö Antti Alatalo.

Polttoaineeksi valittiin Neste MY uusiutuva diesel™ . Dieselin kehityksessä on kiinnitetty erityistä huomiota sen puhtauteen. Fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna Neste MY vähentää yrityksen kasvihuonekaasupäästöjä olennaisesti vähemmän. Kemiallinen koostumus on polttoaineessa kuitenkin samanlainen kuin öljypohjaisessa dieselissä. Näin työkoneiden suorituskyky säilyy samalla tasolla.

”Pakokaasumittaukset osoittivat merkittäviä eroja esimerkiksi kuormitustilanteissa”, Nesteen myyntipäällikkö Mervi Lindgren iloitsee.

 

Neste MY uusiutuvan dieselin päästövähennykset suurimmillaan:

  • Häkäpitoisuus tyhjäkäynnillä -44%
  • Häkäpitoisuus kuormitettuna -70%
  • Savutus kuormitettuna -100%