Näin meillä, miten muualla?
Kun suunnittelet Euroopan-matkaa, auton turvallisuusvarusteet kannattaa päivittää ajan tasalle ja maiden vaatimusten mukaisiksi. Tiesitkö muuten, että Euroopan mittakaavassa Suomi sijoittuu henkilöautojen turvallisuusvarusteissa vapaamielisempään laitaan?
Yleisimmät henkilöautojen pakolliset turvallisuusvarusteet ovat eurooppalaisella tasolla varoituskolmio, huomioliivi, palosammutin ja ensiapupakkaus.
Euroopan mittakaavassa Suomi sijoittuu henkilöautojen turvallisuusvarusteissa vapaamielisempään laitaan. Suomessa ainoa pakollinen henkilöauton turvallisuusvaruste on varoituskolmio. Muita vastaavia maita ovat Ruotsi, Tanska, Hollanti, Sveitsi ja Unkari.
Automatkailijan näkökulmasta myös Luxemburg voidaan laskea tähän ryhmään: Siellä ulkomailla rekisteröidyistä vain muutamissa erityistapauksissa autoista olisi varoituskolmion lisäksi löydyttävä huomioliivi.
Varoituskolmio on yleisin turvallisuusväline: Euroopan komission listaamasta 30 eurooppalaisesta maasta varoituskolmio vaaditaan kaikkialla paitsi Englannissa, Irlannissa ja Kyproksella. Nämä kolme maata eivät itse asiassa edellytä turvallisuuslisävarusteiden mukaan pakkaamista lainkaan. Sitä vastoin Espanjassa esimerkiksi varoituskolmioita autoista on löydyttävä kaksi.
Toiseksi yleisin autoista löydyttävä turvallisuusartikkeli on huomioliivi, joka on pakollinen 15 maassa (*). Tästä ryhmästä erottuu Romania, joka edellyttää huomioliivin hankintaa vain yli 3,5 tonnia painaviin ajoneuvoihin.
Palosammutin mukaan Baltiassa, Espanjassa vararengas
Palosammutin on pakollinen yhdeksässä Euroopan komission listaamassa maassa (**). Suomalaisten autoilijoiden on hyvä huomata, että sekä Viron että Latvian alueella palosammutin on pakollinen. Muita pakollisia varusteita Viron-automatkailijoille ovat huomioliivi ja pyörän jarrukiila.
Kroatiassa pakollinen turvallisuusvaruste ovat varapolttimot, mikäli autossa ei ole led-, ksenon-, tai neon-polttimoita. Espanjassa vararengas on välttämätön, samoin kuin vararenkaan vaihtamiseen tarvittavat apuvälineet.
Lähteet: Euroopan komissio, Autoliitto
(*) Viro, Norja, Liettua, Saksa, Belgia, Itävalta, Ranska, Espanja, Portugali, Slovakia, Romania, Bulgaria, Italia, Slovenia, Kroatia
(**) Viro, Latvia, Belgia, Romania, Bulgaria, Slovenia, Kreikka, Puola, Malta