Vähäpäästöiset kyydit vastaavat asiakkaiden kysyntään

Lounais-Suomen Taxidata Oy oli ensimmäinen taksivälitysyhtiö, joka siirtyi laajamittaisesti käyttämään Neste MY uusiutuvaa dieseliä välittämissään kyydeissä.

Lounais-Suomen Taxidata Oy:n toiminnan juuret ulottuvat lähes seitsemän vuosikymmenen taakse 1950-luvun Turkuun. Alun perin Radio Taxi Puhelinosuuskunta -nimellä toiminut tilauskeskus on kehittynyt taksinvälityksessä johtavaksi alueelliseksi toimijaksi. Tänään Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa toimiva Taxidata lukeutuu Suomen suurimpiin taksikeskuksiin. Taxidata välittää yli 800:n taksiajoneuvon kyytejä sekä tilausajoina että Kelan suorakorvausajoina.

“Taxidatan kasvu on tullut vuosikymmenien ajan taksiautoilijoiden ammattiylpeydestä. Kuljettajille on aina ollut kunnia-asia viedä asiakas turvallisesti kotiin asti. Tämän tinkimättömän asenteen lisäksi olemme aina pyrkineet uudistumaan ensimmäisten joukossa”, kertoo toimitusjohtaja Tapani Ekuri.  

Hän lisää, että tänä päivänä Taxidatan tärkeimpiä kehityskohteita ovat ympäristöarvojen huomioon ottaminen ja taksikyytien hiilijalanjäljen keventäminen. 

“Asiakkaat ovat tänä päivänä hyvin valveutuneita sen suhteen, miten he voivat itse vaikuttaa ympäristöasioihin ja osallistua hiilijalanjäljen pienentämiseen käytännön teoilla.”

Tapani Ekuri, Toimitusjohtaja, Taxidata Oy

Taxidata on ratkaissut asiakkaiden tarpeen tarjoamalla useita kestävämmän liikkumisen vaihtoehtoja. Kyytiä tilatessaan asiakas voi valita taksin käyttövoiman perusteella. Aiemmin valittavana on ollut kaasu-, hybridi- ja täyssähköautoja. Uusimpana vaihtoehtona Taxidatan kestävämmän liikkumisen paletissa on Neste MY uusiutuva diesel.

“Neste MY uusiutuva diesel on meille merkittävä investointi tulevaisuuteen ja puhtaampaan liikkumiseen”, Ekuri kommentoi.

Suomessa myytävä Neste MY uusiutuva diesel valmistetaan sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä. Täysin uusiutuvan dieselin käyttö vähentää yrityksen ajossa syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä keskimäärin 90 prosenttia verrattuna perinteiseen  fossiiliseen dieseliin. 

“Nesteen vastuullinen vaihtoehto on saanut taksiautoilijoiltamme hyvän vastaanoton. Yhä useampi kuljettajamme on sitoutunut vaihtamaan fossiilisen dieselin uusiutuvaan dieseliin. Vähäpäästöisyyden lisäksi kotimaisuus on meille hyvin tärkeä asia.”

Osana julkisen sektorin päästökuuria

Taxidata on Kelan sopimuskumppani suorakorvaustilauksissa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Yritys osallistuu aktiivisesti myös Turun Hiilineutraali kaupunki -ohjelmaan. Ohjelman myötä Turku on sitoutunut vähentämään kaupungin hiilidioksidipäästöt nollaan vuoteen 2029 mennessä. 

“Valitsimme Neste MY uusiutuvan dieselin senkin vuoksi, että se on saatavilla olevista polttonesteistä sellainen, jonka päästövaikutukset voidaan myös varmuudella osoittaa.”

Ekuri kertoo, että selkeän päästöraportoinnin lisäksi julkisissa kuljetuksissa Taxidatalle on ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että ajoneuvot toimivat kaikissa olosuhteissa.  

 “Neste MY on tähän haasteeseen hyvä vastaus. Näin tiedämme, että kyydit järjestyvät kovissakin pakkasissa”, Ekuri sanoo.