Kuljetusrinki Oy:n mielestä päästöt ratkaisevat

Kuljetusrinki Oy:n vähäpäästöisempi jätehuoltopalvelu syventää kumppanuuksia ja tuo mahdollisuuksia uusille sopimuksille. YIT Talon Tekniikka Oy:lle Kuljetusringin Neste MY:n käyttö tuo selvää hyötyä.

Kuljetusrinki Oy on käyttänyt Neste MY uusiutuvaa dieseliä vuodesta 2018 saakka. Toimitusjohtaja Jukka Aro kertoo, että alun perin Kuljetusrinki valitsi Neste MY uusiutuvan dieselin koska se oli huolissaan ympäristömme tilasta. Perheellisenä miehenä Jukka katsoi, että voisi osaltaan vähentää ympäristöön tulevia päästöjä ottamalla Kuljetusringillä käyttöön Neste MY:n. Tällä olisi vaikutusta myös tuleville sukupolville.

“Eräälle asiakkaalle oli hyvin tärkeää, että kuljetusten kasvihuonekaasupäästöt pysyvät matalina. Neste MY uusiutuvan dieselin avulla pystyimme luomaan asiakkaallemme lisäarvoa ja näin asiakkaan oli helppo valita meidät kumppanikseen”
 
Aron mukaan ilmastoasioihin suhtaudutaan markkinoilla yhä vakavammin. Yrityksien arvomaailma on muuttunut hyvään suuntaan. Puhdas ympäristö on meille kaikille tänä päivänä tärkeä asia.

“Tänä päivänä monilla aloilla pohditaan kuinka syntyviä päästöjä voisi vähentää. Kun voimme tarjota asiakkaillemme vähäpäästöisempiä ympäristöpalveluita, he saavat tätä kautta osan päästöistään kuitattua.”
Jukka Aro, Toimitusjohtaja, Kuljetusrinki Oy

Vuoden 2018 jälkeen Kuljetusrinki on korvannut vuosittain 15 000 litraa fossiilista dieseliä sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistettavalla Neste MY uusiutuvalla dieselillä. Positiivisten kokemusten myötä Kuljetusrinki lisää Neste MY:n käyttöä pääkaupunkiseudun toiminnassa lähes sataan prosenttiin.

Konkreettinen, nopea ilmastotoimi

YIT-konserniin kuuluva, saneerauspalveluita ensisijaisesti asunto-osakeyhtiöille tarjoava YIT Talon Tekniikka Oy on eräs Kuljetusringin päästövähennyksistä hyötyvä kumppani. Toimitusjohtaja Sampo Kautto kertoo huomanneensa, että tietoisuus ilmasto- ja ympäristöasioista on lisääntynyt myös taloyhtiöiden keskuudessa. 
 
“Asiakkaiden kanssa keskustellessa usein nousee esille se, kuinka kierrätys hoidetaan ja kuinka ympäristö on huomioitu meidän toiminnassamme. Olemme pitkään miettineet, kuinka YIT Talon Tekniikka voisi paremmin toimia kestävän kehityksen mukaisesti. Tällä alalla on ollut kuitenkin haastavaa löytää sellaisia yksittäisiä toimia, jotka vaikuttavat ilmastoon positiivisesti ja tehokkaasti”, Kautto sanoo.
 
“Kun kuulimme, että Kuljetusrinki siirtyy lähes sataprosenttisesti käyttämään Neste MY:tä, innostuimme asiasta kovasti.” 
 
Kuljetusringin yhteistyön myötä YIT Talon Tekniikka vähentää 36 000 kiloa hiilidioksidia toiminnastaan vuodessa, mikä vastaa 16 henkilöauton päästöjen leikkaamista.
 
“Kun kierrätysajojen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan leikata Neste MY:llä jopa 90 prosenttia, tarkoittaa se merkittävää vähennystä kokonaispäästöihimme. Tämä on konkreettinen ja varmasti nopein edistysaskel YIT Talon Tekniikan ympäristöstrategiassa.”
 
“Olemme keskittäneet kierrätyspalvelut kokonaisuudessaan Kuljetusringille.” 
 
Kautto kertoo, että Kuljetusringin ja YIT Talon Tekniikan yhteistyön syveneminen johtaa myös kierrätyksen tehostumiseen. 
 
“Kun vuoden 2019 aikana työmailla muodostuneesta jätteestä noin 25 prosenttia kierrätettiin, jatkossa jopa 75 prosenttia jätteestä saadaan uusiokäyttöön.”