23 syyskuu 2021

Nesteen pääomamarkkinapäivä 2021: Strategian toteuttaminen ja uusiutuminen innovaatioiden avulla

Julkaistu Tiedotteet ja uutiset kategoriassa Sijoittajat



Neste Oyj, Lehdistötiedote, 23.9.2021 klo 9

Neste järjestää vuoden 2021 pääomamarkkinapäivän tänään 23.9.2021 verkkolähetyksenä. Päivään kuuluu toimitusjohtaja Peter Vanackerin sekä muun ylimmän johdon esityksiä, joissa käsitellään muun muassa yhtiön strategiaa, markkinanäkymiä ja päivitettyjä strategisia tavoitteita.

Strategian toteutuksessa erinomaista edistystä

Nesteen strategia on ennallaan: tavoitteenamme on olla globaali johtaja uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa. Uusiutuvien tuotteiden kysyntä kasvaa merkittävästi kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden ja niitä tukevan sääntelyn vauhdittamana. Tulemme kasvamaan Renewable Aviation-, Renewable Polymers and Chemicals- ja Renewable Road Transportation -toiminnoissa, jotta meillä on kolme merkittävää uusiutuvien tuotteiden liiketoimintaa vuoteen 2030 mennessä. Turvallisuussuorituksemme on ollut erinomainen, ja strategian toteutus on edennyt hyvin maailmanlaajuisen pandemian aiheuttamista epävarmuustekijöistä huolimatta.

Kolme vahvaa liiketoimintaa uusiutuvissa tuotteissa vuoteen 2030 mennessä

Renewable Aviation -liiketoiminnassa olemme vakiinnuttaneet asemamme maailman johtavana uusiutuvan lentopolttoaineen toimijana. Uusiutuvien lentopolttoaineiden markkina on voimakkaasti kasvava ja hyvin houkutteleva sääntelyn ja vapaaehtoisen kysynnän kasvun myötä. Odotamme uusiutuvien lentopolttoaineiden maailmanlaajuisen vuotuisen kysynnän ylittävän 12 miljoonaa tonnia vuoteen 2030 mennessä. Tuemme markkinoiden kasvua tuomalla jo vuoden 2023 loppuun mennessä saataville vuotuisen 1,5 miljoonan tonnin suunnitellun tuotantokapasiteetin, jota haluamme edelleen kasvattaa voidaksemme palvella vastuullisuutta arvostavia ilmailualan asiakkaita.

Renewable Polymers and Chemicals -liiketoiminnassa olemme biopohjaisen kiertotalouden suunnannäyttäjä polymeeri- ja kemianteollisuudessa. Uusiutuvien ja kierrätettyjen hiilivetyjen markkinoilla on merkittäviä mahdollisuuksia valitsemillamme teollisuudenaloilla, ja arvioimme kohdemarkkinan olevan yli 100 miljoonaa tonnia vuodessa vuonna 2030. Laajennamme toimintaamme ja teemme yhteistyötä tuotantokumppaneiden ja brändien kanssa maailmanlaajuisesti.

Renewable Road Transportation -liiketoiminnassa olemme johtava toimija nopeasti kasvavilla uusiutuvan dieselin markkinoilla. Globaalit ilmastotavoitteet edellyttävät erittäin kunnianhimoisten ratkaisujen käyttöönottoa liikenteessä, ja uusiutuvan dieselin maailmanlaajuisella kysynnällä on edellytykset ylittää 30 miljoonaa tonnia vuodessa vuoteen 2030 mennessä. Neste auttaa raskaan liikenteen asiakkaita ja muita kumppaneita saavuttamaan omat vastuullisuustavoitteensa, ja laajennamme Neste MY -tuotteen jakelua tuhansien asiakkaiden saataville.

Tavoitteenamme on myös tehdä Porvoon jalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo vuoteen 2030 mennessä. Toteutamme tämän vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä ja saavuttamalla hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi pyrimme lisäämään uusiutuvien ja kierrätettyjen syöttöaineiden osuutta yli 10 prosenttiin jalostamon raaka-aineista vuoteen 2030 mennessä.

Innovaatiot säilyvät keskeisenä osana menestystämme. Pyrimme kaupallisen mittakaavan toimintaan vähintään yhdellä nykyisistä innovaatioalustoistamme vuoteen 2030 mennessä.

Uusi vastuullisuusvisio

Neste asettaa vastuullisuudelle korkeat tavoitteet. Uusi laajennettu vastuullisuusvisiomme kattaa ilmaston, luonnon monimuotoisuuden, ihmisoikeudet, tuotantoketjun ja raaka-aineet. Olemme sitoutuneet siirtymään kohti hiilineutraalia arvoketjua. Tavoitteenamme on vähentää myytyjen tuotteiden päästöintensiteettiä ja tehdä yhteistyötä toimittajiemme ja kumppaneidemme kanssa, jotta voimme vähentää päästöjä koko arvoketjussamme (Scope 3). Olemme edenneet hyvin nykyisten ilmastotavoitteidemme toteuttamisessa ja jatkamme niiden edistämistä. Näin voimme vähentää omia päästöjämme ja päästä hiilineutraaliin tuotantoon (Scope 1 & 2) vuoteen 2035 mennessä sekä auttaa asiakkaitamme vähentämään päästöjään vähintään 20 miljoonalla CO2e-tonnilla vuoteen 2030 mennessä.

Uusiutuvien tuotteiden tuotannon kasvu jatkuu

Nesteen uusiutuvien raaka-aineiden hankintaa ja tuotantoa on vahvistettu merkittävästi orgaanisen kasvun ja viimeaikaisten yritysostojen myötä ja jatkamme niiden kasvattamista edelleen maailmanlaajuisesti. Singaporen jalostamon kapasiteetin kasvattamiseen tähtäävä investointihanke on tällä hetkellä aikataulussa ja laajennuksen on määrä käynnistyä vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Arvoltaan 1,5 miljardin euron investoinnilla on tarkoitus lisätä uusiutuvien tuotteiden tuotantokapasiteettia 1,3 miljoonalla tonnilla vuodessa ja kasvattaa kokonaiskapasiteettimme 4,5 miljoonaan tonniin vuodessa. Singaporen uudella tuotantolinjalla on myös mahdollisuus tuottaa enintään miljoona tonnia uusiutuvaa lentopolttoainetta vuodessa. Yhdessä Rotterdamin uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantohankkeen kanssa odotamme saavuttavamme 1,5 miljoonan tonnin uusiutuvan lentopolttoaineen vuotuisen tuotantokapasiteetin vuoden 2023 loppuun mennessä.

Olemme valinneet Rotterdamin mahdollisen seuraavan maailmanluokan uusiutuvien tuotteiden jalostamomme sijaintipaikaksi. Hanke on suunnitteluvaiheessa, ja jalostamo vastaisi mittakaavaltaan Singaporen uutta yksikköä. Tavoitteenamme on saavuttaa valmius investointipäätökseen vuoden 2022 alussa, jotta voimme edelleen kasvattaa liiketoimintaamme uusiutuvissa tuotteissa. Rotterdamin jalostamon nykyinen uusiutuvien tuotteiden 1,4 miljoonan tonnin kapasiteetti on Euroopan suurin.

Odotamme maailmanlaajuisen jätteiden ja tähteiden saatavuuden kasvavan 40 miljoonaan tonniin vuoteen 2030 mennessä. Keskitymme uusien raaka-aineiden kehittämiseen samalla, kun kasvatamme nykyisten raaka-aineiden valikoimaamme. Raakapalmuöljyn ja palmuöljyjalosteiden osuuden osalta tavoitteemme on päästä nollatasoon vuoden 2023 loppuun mennessä. Uusien kasviöljyjen ja muiden uusien raaka-aineiden osuuden odotetaan kasvavan vuodesta 2023 eteenpäin. Niiden osalta epäsuoran maankäytön muutosten riski on minimoitu.

Neste Excellence -ohjelman parannustavoitteita nostettu

Neste Excellence -ohjelmassa on edistytty erinomaisesti. Vuoden 2020 loppuun mennessä vertailukelpoinen liikevoitto oli parantunut ohjelman avulla yhteensä 237 miljoonaa eurolla. Neste Excellence -ohjelmalle asetettuja tavoitteita on nostettu 225 miljoonasta eurosta 350 miljoonaan euroon vuoden 2022 loppuun mennessä ja 300 miljoonasta eurosta 500 miljoonaan euroon vuoden 2030 loppuun mennessä. Näiden parannusten vertailukohta on vuosi 2018.

Nesteen pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteita ovat velan osuus kokonaispääomasta ja keskimääräisen sijoitetun pääoman tuotto verojen jälkeen (ROACE). Ne pysyvät ennallaan. Velan tavoiteosuus kokonaispääomasta on alle 40 prosenttia ja ROACE-tavoite 15 prosenttia. Myös Nesteen osinkopolitiikka pysyy ennallaan. Politiikan mukaisesti yhtiö jakaa osinkoa vähintään 50 prosenttia vertailukelpoisesta tilikauden voitosta.

Arviomme konsernin koko vuoden 2021 rahavirtavaikutteisista investoinneista ilman yritysostoja on päivitetty noin 1,2 miljardista eurosta noin 1,1 miljardiin euroon.

Esitysaineisto ja verkkolähetys

Pääomamarkkinapäivän esitysaineisto on saatavilla englanniksi osoitteessa www.neste.com/investors noin klo 14. Tapahtumaa voi seurata verkossa osoitteessa www.neste.com/investors.

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen, puh. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin 8.30-16.00)

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana ja olemme sitoutuneet hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Aiomme myös prosessoida uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita kuten jätemuoveja öljynjalostuksen raaka-aineina. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2020 Nesteen liikevaihto oli 11,8 miljardia euroa, ja 94 % yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista. Lue lisää: neste.fi

Liitetiedostot: