15 Marraskuu 2021

Ilmoitus vuonna 2022 erääntyvän vakuudettoman joukkovelkakirjalainan lunastamisesta

Julkaistu Tiedotteet ja uutiset kategoriassa Sijoittajat

Neste Oyj, Pörssitiedote, 15.11.2021 klo 19.00

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Neste Oyj ilmoittaa käyttävänsä oikeuttaan lunastaa kokonaisuudessaan jäljellä oleva liikkeeseen laskemansa 2,125 prosentin joukkovelkakirjalaina, joka erääntyy vuonna 2022 (ISIN FI4000148671, NESTJVK17032022). Lunastus tapahtuu 17.12.2021 joukkovelkakirjalainan ehtojen kohdan 7.3 mukaisesti koko pääoman osalta.

Joukkovelkakirjalainan nykyinen yhteenlaskettu nimellismäärä on 321 miljoonaa euroa. Lunastuspäivänä Neste maksaa lainan haltijoille lunastushinnan, joka on jokaiselle lainan velkakirjalle 100 prosenttia sen nimellismäärästä, sekä lunastettavalle nimellismäärälle kertyneen ja maksamattoman koron joukkovelkakirjalainan ehtojen mukaisesti. Joukkovelkakirjalaina on listattu Helsingin pörssin viralliselle listalle. Neste aikoo hakea joukkovelkakirjan listalta poistamista lunastuksen yhteydessä.

Neste tulee ilmoittamaan lunastuksesta liikkeeseenlaskun hoitajalle (issue administrator) ja joukkovelkakirjalainan haltijoille joukkovelkakirjalainan ehtojen mukaisesti.

Neste suorittaa takaisinmaksun rahavaroillaan.

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Lisätietoja:

Mika Rydman, Vice President and Group Treasurer, Neste.

Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen puh. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin 8.30-16.00).

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana ja olemme sitoutuneet hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Aiomme myös prosessoida uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita kuten jätemuoveja öljynjalostuksen raaka-aineina. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2020 Nesteen liikevaihto oli 11,8 miljardia euroa, ja 94 % yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista. Lue lisää: neste.fi

Huomautus

Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa arvopapereita.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereja ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen ("Yhdysvaltain arvopaperilaki"), tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi.

Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa oleville henkilöille ainoastaan olosuhteissa, joissa Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act, muutoksineen) pykälän 21(1) säännökset eivät sovellu, ja on tarkoitettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain (i) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (ii) Määräyksen artiklan 49(2) (a)-(d) kohtien mukaisille henkilöille, ja (iii) muille henkilöille, joille asiakirjat voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki sellaiset henkilöt, joihin on viitattu "relevantti henkilö"). Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan relevanteille henkilöille, ja kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.