23 Maaliskuu 2022

Matti Lehmus nimitetty Nesteen toimitusjohtajaksi 1.5.2022 alkaen

Julkaistu Tiedotteet ja uutiset kategoriassa Sijoittajat

Pörssitiedote, sisäpiiritieto, 23.3.2022 klo 8.00 (EET)

Neste Oyj:n hallitus on nimittänyt Matti Lehmuksen (s. 1974) toimitusjohtajaksi 1.5.2022 alkaen. Hän seuraa tehtävässä Peter Vanackeria, joka jatkaa tehtävässä 30.4.2022 saakka.

Matti Lehmus on koulutukseltaan kemiantekniikan diplomi-insinööri ja eMBA. Hän tuli Nesteen palvelukseen vuonna 1998 ja on työskennellyt uransa aikana useissa keskeisissä johtotehtävissä sekä öljytuoteliiketoiminnassa että uusiutuvissa tuotteissa. Hän on ollut Nesteen johtoryhmän jäsen vuodesta 2009 ja toimii tällä hetkellä Renewables Platform -liiketoimintajohtajana.

”Hallitus aloitti kansainvälisen rekrytointiprosessin heti Peter Vanackerin irtisanouduttua viime vuoden joulukuussa. Hallitus on arvioinut huolellisesti useiden ehdokkaiden soveltuvuutta johtaa Nesteen seuraavia vaiheita kannattavan kasvun toteuttamisessa. Olen iloinen voidessani todeta, että löysimme erinomaisen sisäisen seuraajan, jolla on erittäin hyvät valmiudet ottaa tehtävä vastaan”, sanoo Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen.

”Matti Lehmuksella on oikea kokemus ja asiantuntemus jatkaa Nesteen hyväksi todetun kasvustrategian - tulla uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen globaaliksi johtajaksi - toteuttamista. Hänen vahvat näyttönsä suurista investointiprojekteista ja yrityskaupoista sekä vankat johtajuus- ja vuorovaikutustaitonsa ovat erinomainen yhdistelmä Nesteen menestymisen varmistamiseksi jatkossakin”, Kähkönen jatkaa.

”Olen ollut tiiviisti mukana lukuisissa Nesteen transformaation strategisissa päätöksissä, mukaan lukien tuotantoyhteisyrityksen perustaminen Yhdysvaltoihin, Singaporen jalostamon laajennus ja mahdollisen seuraavan kapasiteetin lisäysinvestoinnin suunnittelu Rotterdamiin. Olen erittäin iloinen voidessani ottaa ohjat käsiini, kun olemme hyvässä vauhdissa kasvustrategiamme toteuttamisessa, ja odotan innolla menestystarinamme jatkamista yhdessä kaikkien Nesteen johtoryhmäkollegoideni ja kaikkien nesteläisten kanssa maailmanlaajuisesti. Haluan kiittää hallitusta sen minuun osoittamastaan luottamuksesta. Olen innoissani tästä mahdollisuudesta johtaa yritystä ja ihmisiä, jotka tunnen hyvin ja joista välitän paljon”, Matti Lehmus sanoo.

”Haluan Nesteen hallituksen puolesta kiittää Peter Vanackeria erinomaisesta työstä, jota hän on tehnyt yhtiön uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen globaalin johtajuuden eteen. Hänen aikanaan yhtiö on tehnyt suuria investointeja, laajentanut maantieteellistä jalansijaa ja lisännyt henkilöstömme monimuotoisuutta. Nesteen taloudellinen asema on erittäin vahva ja se on hyvin valmistautunut tulevaan kasvuun. Haluan toivottaa Peterille kaikkea hyvää hänen seuraavassa roolissaan”, Matti Kähkönen sanoo.

”On ollut etuoikeus ja ilo palvella Nestettä viimeisen kolmen ja puolen vuoden ajan. Olen erittäin iloinen, että voin lähiviikkoina siirtää vastuun seuraajalleni ja luotetulle kollegalleni sujuvassa ja organisoidussa siirtymäprosessissa”, sanoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker.
 

Kutsu mediatapahtumaan

Neste järjestää uuden toimitusjohtajan nimittämisestä mediatilaisuuden suomeksi tänään keskiviikkona 23.3.2022 klo 11.

Tilaisuus järjestetään Nesteen pääkonttorissa (osoite: Keilaranta 21, Espoo) ja siihen on mahdollisuus liittyä myös virtuaalisesti. Tiedotusvälineiden edustajia pyydetään lähettämään tietonsa (osallistujan nimi, sähköpostiosoite ja tiedotusvälineen nimi) etukäteen Nesteen mediapalveluun osoitteeseen media@neste.com, joka lähettää liittymislinkin tilaisuuteen.  

Tilaisuudessa ovat läsnä Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen, Matti Lehmus ja Peter Vanacker.

Matti Lehmuksen CV ja valokuva ovat tämän tiedotteen liitteenä. 

Neste Oyj
Hallitus

Lisätietoja: Matti Kähkönen, hallituksen puheenjohtaja. Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen, puh. +358 800 94025 tai media@neste.com

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteenamme on tehdä Porvoon öljyjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo vuoteen 2030 mennessä. Aiomme aloittaa uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden, kuten nesteytetyn jätemuovin, prosessoinnin öljynjalostuksen raaka-aineina. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä, ja aiomme vähentää myymiemme tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Olemme myös asettaneet korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjullemme. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2021 Nesteen liikevaihto oli 15,1 miljardia euroa. Lue lisää: neste.fi

Liitetiedostot: