Kumppanuudet
24.11.2022

Ponsse matkalla kohti nollapäästöistä puunkorjuuta

Metsäkoneyhtiö Ponssella uskotaan, että teknologian nopea kehitys tulee yllättämään, ja sitä kautta mahdollistamaan yhä innovatiivisempia vastuullisuustekoja. Yrityksen tekemiseen ja kulttuuriin juurrutettu vastuullisuus on myös yrityksen tulevaisuuden kannalta suotuisaa.
 
Pohjois-Savon Vieremältä koko maailman tietoisuuteen ponnistanut suomalainen metsäkoneyhtiö Ponsse johtaa omalta osaltaan metsätalouden tulevaisuutta kohti vastuullisuutta. Syksyllä 2022 pilotoitu maailman ensimmäinen täysin sähköinen voimalinja PONSSE-kuormatraktorissa on Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan erinomainen esimerkki siitä, mitä teknologian mahdollistamat innovaatiot ja rohkea asenne voivat saavuttaa.
 
– Olen todella ylpeä uudesta ajokonekonseptistamme. Se on upea innovaatio, jonka avulla polttoaineen kulutusta voidaan vähentää huomattavasti, testiemme mukaan jo nyt lähes 25%. Myös hiilidioksidipäästöt pienenevät saman verran. Tämä on ensimmäinen askel kohti metsäkoneiden nollapäästöisyyttä osoittaen hienosti sen, miten teknologian innovaatiot voivat kirittää vastuullisuustoimenpiteitä, mutta samalla se symboloi myös Ponssen ennakkoluulotonta asennetta, Juho Nummela iloitsee.

Yhdessä Ponssen tytäryhtiö Epecin kanssa pilotoitu sähkökäyttöinen ajokone sai alkunsa yhteisestä kokeilusta, jonka erinomaisena tuloksena syntynyt ajokone haluttiin tuoda kaikkien saataville viime elokuussa. Ajokoneiden toiminnot toteutetaan sähkömoottorin avulla, minkä lisäksi Neste MY Uusiutuva Diesel tuottaa koneisiin energiaa ja lataa akustoja. Koneiden kysyntä on jo ollut vilkasta.
 
– Ponssella kannustamme aina lähtemään rohkeasti kokeilemaan uusia ratkaisuja. Tässäkään ei aluksi ollut täyttä varmuutta toimivuudesta, mutta lähdettiin kokeilemaan. Taustalla on pitkän linjan hyvä yhteistyömme vastuullisuudessa Nesteen kanssa, jossa olemme käyttäneet jo vuosia uusiutuvaa polttoainetta osassa ensitäyttöjämme. Tämäkin kuvaa hyvin meidän ennakkoluulotonta otetta; vastuullisuudessa tarvitaan olemassa olevia ratkaisuja sekä radikaaleja innovaatioita, joilla saadaan yhdessä hyviä tuloksia, Nummela summaa. 

Vastuullisuus on tulevaisuuden menestystekijä

Vastuullisuus on Ponssen toiminnassa ollut läsnä koko yhtiön 52 vuoden historian ajan. Yhä voimakkaammin vastuullisuus tuli osaksi Ponssen strategiaa muutama vuosi sitten. Tässä maailman tilanteessa vastuullisuus tarkoittaa etenkin pitkän aikavälin jatkuvuutta yhtiön toiminnalle.
 
– Viimeisten vuosien aikana teknologian kehitys ja innovaatiot ovat tarjonneet mahdollisuuksia, joiden avulla vastuullisuuteen on pystytty keskittymään yhä kokonaisvaltaisemmin. Haluamme olla osa tulevaisuutta ja osa ratkaisua ilmastokriisiin. Sen takia myös visiomme on, että haluamme olla vastuullisen metsätalouden halutuin yhteistyökumppani, Nummela toteaa.
 
Vastuullisuus on tullut keskeiseksi osaksi myös muuta toimintaa ja päätöksentekoa, ja myös Ponssen tehtaalla ja huoltopalveluissa pyritään hiilineutraaliuteen.
 
– Vastuullisuus on tullut luontaiseksi osaksi arkea ja päätöksentekoa. Meillä on Ponssella aina yhtiön perustajasta, Einarista, lähtien haluttu, että ihmisillä on hyvä olla töissä täällä. Kaikissa tilanteissa pyritään pitämään ihmisistä huolta. Oikeat ihmiset oikeilla paikoilla on tärkein voimavaramme, ja siitä me haluamme pitää tiukasti kiinni, hän jatkaa.

Vastuullisuustekoja ei tehdä paperilla

Teknologian mahdollistamat innovaatiot kiihdyttävät omalta osaltaan myös kaikkia niitä keinoja, joilla vastuullisuustekoja voidaan jatkossa tehdä.
 
– Uskon, että teknologian kehitys näiden uusien voimanlähteiden osalta tulee olemaan yhä nopeampaa. Uusiutuviin polttoaineisiin, sähköistymiseen, vetyyn ja polttokennoihin liittyvät ratkaisut tulevat nopeastikin tämän vuosikymmenen aikana. Sen takia haluamme tehdä erilaisia ratkaisuja ja eri asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa kokeilla sitä, mikä metsäkoneissa voisi olla tulevaisuutta, Nummela pohtii.

Päätökset vastuullisuutta lisäävistä ratkaisuista tuleekin tehdä nyt. 
 
– Vastuullisuuden osalta tekojen aika on heti. Tekoja ei kannata odottaa hirveän pitkään, vaan niitä pitää tehdä aktiivisesti koko ajan. Kyvykkyydet kasvavat matkan varrella, ja paperilla vastuullisuus harvoin tulee valmiiksi. Kun vastuullisuuden sisäistää osaksi yrityksen arvomaailmaa ja saattaa sen osaksi kulttuuria, tulee vastuullisuudesta valtava voimavara myös tulevaisuuden kannalta.

Oletko kiinnostunut kumppanuudesta? 

 Vastuulliset ratkaisumme mahdollistavat yritysasiakkaille päästöjen pienentämisen - tässä ja nyt.

Ota yhteyttä