Siirry sisältöön
Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu

Vastuullisuus

3 minuutin lukuaika

Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu tuo varmuutta kesätapahtumien päästölaskentaan

Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu auttaa Sanoma-konserniin kuuluvaa Nelonen Media Liveä seuraamaan kesäfestareiden ja konserttien polttoaineen käytöstä syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Uudistetun palvelun luotettava data on helpottanut yrityksen päästöraportointia.

Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä. Yhtiö tuottaa vuodesta riippuen noin 13 festivaalia, konsertteja ja risteilyjä ympäri Suomen. Tunnetuimpia Nelonen Media Liven tapahtumia ovat Rockfest, Raumanmeren Juhannus ja Suomipop-festivaalit.

Tapahtumatuotannoissa käytetään polttoaineita muun muassa generaattoreissa, pakettiautoissa ja työkoneissa, joilla tapahtumainfra rakennetaan.

Nelonen Media Live on seurannut Neste MY Hiilijalanjälki -palvelun avulla tapahtumistaan syntyviä päästöjä vuodesta 2023 lähtien. Palvelusta näkee helposti esimerkiksi kuinka paljon kalusto on tankannut uusiutuvaa dieseliä.

”Teemme vuosittain festivaaleille päästölaskentaa ja pyrimme pienentämään päästöjä. Nesteen palvelu antaa meille polttoaineiden käytöstä luotettavaa dataa, joka vahvistaa omia laskelmiamme ja toimii pohjana raportoinnille”, Head of Production Anniina Havukainen Nelonen Media Liveltä sanoo.

Havukainen painottaa, että vastuullisuustyö on lähtenyt yrityksessä ennen kaikkea sisäisestä motivaatiosta. Suurin hyöty Neste MY Hiilijalanjälki -palvelusta on ollut valmiin ja luotettavan datan saaminen. ”Ei ole vain minun laatimaani, vaan järjestelmästä tulevaa faktaa. Sitä voi hyödyntää koko organisaation tasolla. Se tuo meille varmuutta ja auttaa meitä viestimään polttoaineisiin liittyvästä vastuullisuudestamme myös kumppaneille.”

Neste MY Hiilijalanjälki -palvelua on Havukaisen mukaan jatkokehitetty yhdessä vastaamaan Nelonen Media Liven tarpeisiin.

”Olemme antaneet kehitysehdotuksia, koska näin suurten ja liikkuvien tapahtumakokonaisuuksien raportointi vaatii paljon myös seurantatyökalulta. Neste MY Hiilijalanjälki -palvelun uusien päivitysten myötä polttoaineiden kasvihuonekaasupäästöjä on helppo seurata jopa tapahtumakohtaisesti.”

”Kumppanuus Nesteen kanssa ja Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu ovat auttaneet meitä vähentämään polttoainepäästöjä ja saavuttamaan ympäristötavoitteitamme – niissä asioissa, joihin tapahtumajärjestäjä voi vaikuttaa”, Havukainen summaa.

Uudistettu Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu tekee päästöjen seurannasta ja raportoinnista entistä helpompaa

Neste uudisti päästöraportointipalvelunsa vastatakseen entistä paremmin yritysasiakkaidensa kasvaviin raportointitarpeisiin.Palvelu tarjoaa yrityksille helpon ja luotettavan tavan seurata ja hallita polttoaineiden käytöstä aiheutuvia päästöjä. Sääntelyn ja raportoinnin vaatimukset, erityisesti EU:n CSRD-direktiivi, ovat olleet merkittävä tekijä palvelun kehittämisessä.

”Neste MY Hiilijalanjälki on yritysasiakkaillemme suunnattu digitaalinen palvelu. Se auttaa asiakkaitamme seuraamaan ja hallitsemaan hiilijalanjälkeään tehokkaasti”, kertoo Nesteen päästöraportointipalveluista vastaava Sven Lanens.

Päästöraportointipalvelu kattaa scope 1-, 2- ja 3-päästötiedot Nesteen tuotteiden käytöstä, ja se näyttää myös päästövähennykset, jos asiakas hyödyntää uusiutuvia tuotteita, kuten Neste MY Uusiutuvaa Dieseliä. Asiakkaat saavat palvelun käyttöönsä digitaalisesta Oma Neste -palvelusta. Neste MY Hiilijalanjälki -palvelun käyttöliittymä on suunniteltu mahdollisimman intuitiiviseksi, ja raportointidatan voi ladata helposti CSV- ja PDF-muodossa.

”Uudistettu Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu tarjoaa entistä tarkemman päästödatan. Suodatintoimintojen avulla asiakas voi tarkastella dataa esimerkiksi yrityksen käytössä olevien polttoainekorttien tai ajanjaksojen mukaan. Asiakkaat tarvitsevat entistä tarkempaa ja helpommin hallittavaa ja raportoitavaa päästödataa. Raportointipalvelumme uudistuksella vastasimme tähän tarpeeseen”, Sven Lanens sanoo.

Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu

Neste MY Hiilijalanjälki sopii kaikenkokoisille yrityksille

Päästöjen raportointivaatimukset voivat tuntua kuormittavilta erityisesti pienemmille yrityksille. Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu on kehitetty yhteistyössä asiakkaiden kanssa skaalautuvaksi ja se soveltuu ratkaisuna sekä pienten että suurten organisaatioiden tarpeisiin.

Palvelun käyttöönotto on yksinkertaisen helppoa: asiakas kirjautuu Oma Neste -palveluun ja täyttää Neste MY Hiilijalanjälki -palvelun rekisteröintilomakkeen. Tämän jälkeen hän saa käyttöoikeuden palveluun ja pääsee hyödyntämään sen tarjoamaa dataa.

Päästöraportointipalvelu kehittyy vastaten asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.

”Kehitämme Neste MY Hiilijalanjälki -palvelua jatkuvasti. Raportointitoiminnallisuuden lisäksi asiakkaamme tarvitsevat kasvavassa määrin dataa, joka tukee monipuolisesti päätöksentekoa ja auttaa kehittämään kestävämpiä liiketoimintamalleja”, Nesteen Sven Lanens sanoo.