
Kumppanuudet
3 minuutin lukuaika
Neste ja Veho – yhteistyötä autoilun päästöjen vähentämiseksi
Nesteen ratkaisut tarjoavat Veholle työkaluja oman autokannan sekä Mobility-vuokrausliiketoiminnan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.
Veho on vuonna 1939 perustettu liikkumisen ratkaisuja tarjoava yritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Mercedes-Benzin maahantuojaksi perustetun yhtiön toimintoihin kuuluvat hyötyajoneuvojen ja henkilöautojen maahantuonti ja vähittäiskauppa sekä huolto- ja autonvuokrauspalvelut.
Vehon vastuullisuusjohtaja Lia Samuelsson kertoo, että yhtiö on hyödyntänyt Nesteen koko maan kattavan asemaverkoston palveluita jo yli 20 vuotta. Neste MY Uusiutuva DieselTM -polttoaineen käyttöönotto Vehon omissa autoissa on tuonut merkittävät vähennykset yrityksen autokannan kasvihuonekaasupäästöihin.
“Vuodesta 2020 lähtien olemme seuranneet Veho-konsernin oman toiminnan, Scope 1 ja 2, hiilijalanjälkeä, ja sitä kautta meille on tullut parempi ymmärrys ajoneuvoissamme käytettyjen eri polttoaineiden aiheuttamista päästöistä,” Samuelsson kertoo.
Hän tarkentaa, että vastuullisuustyötä ohjataan datalla, ja kasvihuonekaasupäästövähenemien seurannassa apuna on ollut Nesteen automatisoitu ratkaisu, jonka kautta polttoaineen kulutuksesta ja autokannan päästöistä on ollut saatavilla aina ajantasaista ja tarkkaa tietoa.
Veho Mobility -palvelu tarjoaa asiakkaille keinoja pienentää auton käytön päästöjä
Viime vuonna käynnistetystä Veho Mobility -vuokrausliiketoiminnasta vastaava tuotepäällikkö Kaius Kiilava kertoo, että Suomessa pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella – ja pian myös Oulussa – toimivan Veho Mobility -palvelun noin 250 autosta lähes kaikki ovat ladattavia, ja asiakkaille suositellaan kattavan ja keskeisillä paikoilla pääteiden varsilla sijaitsevan Neste MY Uusiutuva Lataus -verkoston tehokasta ja uusiutuvaa energiaa hyödyntävää latauspalvelua. Asemien 600 kW:n kokonaisteho jakautuu dynaamisesti lataajien kesken varmistaen nopean latauksen kaikissa tilanteissa.
“Veho Mobility -palvelun kautta asiakkaat pääsevät tutustumaan uuteen mallistoon, ja monelle se voi olla myös ensimmäinen kokemus sähköautoilusta. Meiltä saatetaan kysyä, miten auton kanssa pärjää vaikka mökkimatkalla, jolloin neuvomme lataamaan Neste-äpin ja katsomme yhdessä, mistä latauspisteitä löytyy matkan varrelta,” Kiilava kertoo.
Vuokrattavana on myös noin 30 diesel- tai dieselhybridiautoa, joita Veho tankkaa ainoastaan Nesteen uusiutuvalla dieselillä. Lisäksi konsernissa on käytössä yli 300 työsuhdeautoa, joista puolet on täyssähköautoja ja puolet ladattavia hybridejä.
“Henkilökunnassamme kaikki tietävät, että Nesteen uusiutuva diesel sopii sellaisenaan kaikkiin autoihimme – ja että se toimii erinomaisesti myös esimerkiksi pakkasessa,” Kiilava sanoo.
Suomen markkinalle sataprosenttisesti jäte- ja tähderaaka-aineista valmistettu Neste MY Uusiutuva Diesel vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 %* polttoaineen elinkaaren aikana verrattuna fossiiliseen dieseliin. Neste MY Uusiutuva Diesel on rikitön, hapeton ja aromaatiton diesel, mikä yhdessä tuotteen korkean setaaniluvun kanssa mahdollistaa erinomaisen suorituskyvyn ja puhtaan palamisen. Puhtaampi palaminen kuormittaa vähemmän moottoria ja pakokaasujen jälkikäsittelylaitteistoa.
Tiennäyttäjänä kohti vähäpäästöisempää liikkumista
Nesteen ratkaisut auttavat Vehoa sen tavoitteessa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja siirtyä kohti vähäpäästöisempää liikkumista. Uusiutuvat ratkaisut ja datan hyödyntäminen ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti tavoitetta.
“Tämä on aitoa kumppanuutta, jossa mennään samaan suuntaan – kohti vastuullisempaa liikkumista,” Kiilava kiteyttää.
Samuelsson lisää, että Nesteen laaja asemaverkosto tekee yhteistyöstä helppoa.
“On tietenkin helppoa suositella asiakkaille uusiutuvan dieselin tankkaamista, kun jakeluverkosto on kattava ja tuotetta on tarjolla kaikkialla siellä, missä meilläkin on toimipisteitä.”
*) Elinkaaren aikaisten päästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmät ovat EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin III (tarkistettu RED EU 2018/2001) mukaisia.



