Asiakkaan tunteminen
Miksi Neste kysyy?
Maksupalvelun tarjoajana meillä on lakisääteinen velvollisuus tuntea asiakkaamme, millä muun muassa pyritään ehkäisemään rahanpesua, terrorismin rahoittamista ja taloudellista rikollisuutta.
Kysymme asiakastietojanne sekä asiakassuhteen alkaessa että säännöllisesti asiakkuuden aikana, keskimäärin kolmen vuoden välein.
Pyydämme teitä päivittämään tiedot sähköisen lomakkeen kautta.
Päivitä asiakastiedot
Yksityisasiakkaiden osalta meidän on mm. pystyttävä todentamaan asiakkaidemme henkilöllisyys, varmistuttava asiakkaidemme ajantasaisista henkilötiedoista ja selvitettävä, onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai yhtiökumppani.
Yritysasiakkaiden osalta meidän on tunnistettava mm. yritys- ja yhteisöasiakkaan edustajat, omistajat, omistusrakenne ja tosiasialliset edunsaajat. Lisäksi meillä tulee olla riittävät tiedot asiakkaamme liiketoiminnasta ja taloudellisesta tilanteesta.
Huomaathan, että lomakkeen allekirjoittajalla tulee olla yrityksen nimenkirjoitusoikeus.
Huomaathan, että tunnistautumisvaiheessa tarvitaan henkilökohtaisia pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Tunnistautuminen onnistuu suomalaisten pankkitunnusten lisäksi myös Ruotsin,Tanskan, Norjan, Viron, Latvian sekä Liettuan tunnuksilla.
Pyynnöt asiakastietojen päivittämisestä lähetämme sähköpostiosoitteesta asiakkaantunteminen@neste.com.
Asiakkaan tunteminen ja tunnistaminen – miksi kysymme sinulta näitä tietoja?
Asiakkaan tuntemisvelvoite perustuu lainsäädäntöön, jolla muun muassa pyritään ehkäisemään rahanpesua, terrorismin rahoittamista ja taloudellista rikollisuutta.
Kysymme asiakastietojasi sekä asiakassuhteen alkaessa että säännöllisesti asiakkuuden aikana, keskimäärin kolmen vuoden välein. Antaessasi meille pyytämämme tiedot tuet rikollisuuden vastaista työtämme ja kannat omalta osaltasi yhteiskuntavastuuta. Kun tunnemme asiakkaamme taustat ja asiointitavat, pystymme esimerkiksi paremmin suojelemaan asiakasta alati yleistyviltä huijausyrityksiltä.
Asiakkaan tunnistamistietoja ja muita henkilötietoja voidaan käyttää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen sekä muihin laissa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä edellytettyihin tarkoituksiin. Asiakkaan henkilötietoja voidaan käyttää sen selvittämiseen, onko asiakas kansainvälisten pakotteiden kohteena.
Kaikkia antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti