Muutoksen tekijöille

Me näytämme suuntaa ja vauhditamme muutosta kohti kestävää tulevaisuutta.
Me välitämme tämän päivän ja huomisen sukupolvista.
Meidän kanssamme saat kehittyä; arvostamme rohkeutta ja uteliaisuutta.
Yhdessä me vaikutamme tänään ja samalla pidämme lupauksen huomisesta.
Me olemme Neste.

AVOIMET TYÖPAIKAT

Liity joukkoomme

Arvot ovat menestyksemme perusta

Me välitämme

Välitämme ympäristöstä ja tulevista sukupolvista toimimalla vastuullisesti menestyvän liiketoiminnan eteen. Huolehdimme toistemme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kunnioitamme kaikkien ihmisten arvoa yksilöinä. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja oikeus olla oma itsensä.

Me olemme rohkeita

Näytämme edelläkävijänä suuntaa etsimällä mahdollisuuksia ja luomalla uusia ratkaisuja. Teemme töitä innovatiivisesti, tuloksellisesti ja jatkuvasti uudistuen. Uskallamme ajatella ja toimia nopeasti. Rehellinen vuoropuhelu ja jatkuva kehittyminen korostuvat työssämme.

Me teemme yhteistyötä

Onnistumme yhdessä saavuttamaan tavoitteemme. Rakennamme menestystä yhteistyöllä ja innovoinnilla yhdessä kaikkien nesteläisten, kumppaniemme, asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme kanssa. Opimme ja kehitymme jakamalla aktiivisesti tietoa avoimessa ja kannustavassa työyhteisössä.

Toimimme lähes kaikissa maanosissa

 

Neste toimii 14 eri maassa. Nesteen jalostamot sijaitsevat Suomessa, Alankomaissa sekä Singaporessa.
 

Toimimme lähes kaikissa maanosissa

 

Neste toimii 14 eri maassa. Nesteen jalostamot sijaitsevat Suomessa, Alankomaissa sekä Singaporessa.

Tuemme työntekijöidemme menestystä

Annamme tunnustusta ja palkitsemme vastuullisuudesta sekä hyvistä suorituksista, joiden avulla saavutamme tuloksia liiketoiminnassamme ja uusiudumme tulevaisuutta varten. Tarjoamme useita erilaisia etuja, joilla tuemme työntekijöidemme menestymistä Nesteellä.

 

Terveys ja työhyvinvointi

Nesteellä työ tuntuu hyvältä ja tekee hyvää. Huolehdimme työhyvinvoinnista yhdessä.

Henkilökohtainen kehitys

Tarjoamme erilaisia kehitys- ja koulutusohjelmia, ja annamme säännöllisesti palautetta suorituksista ja kehittymisestä.

Turvallisuus ja tuottavuus

Luotamme työntekijöihimme ja annamme heille vastuuta ja haasteita, jotka vastaavat heidän kykyjään.

Maailmanlaajuinen perhe

Muodostamme päämäärätietoisten ja omistautuneiden ammattilaisten perheen. Kannustamme kaikkia osallistumaan erilaisiin yhteisiin aktiviteetteihin, liittymään eri kerhoihin ja tulemaan mukaan monenlaisiin tapahtumiin.