Olet täällä

Mittavasti työmahdollisuuksia

Etsimme ihmisiä, jotka suhtautuvat työhönsä intohimoisesti. Työntekijämme ovat halukkaita oppimaan ja luomaan uutta, ja he viihtyvät kansainvälisessä työyhteisössä. Me tarjoamme mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa myös uusiin tehtäviin yrityksen sisällä.

 

Katso video

Neste luo uusia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseen ja kiertotalouteen siirtymisen nopeuttamiseen. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovin ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme innovaattori, valmistaja ja palveluntarjoaja. Toimimme 14 maassa, ja työntekijämme edustavat yli 60 kansallisuutta.

 

Neste toimii 14 eri maassa. Hae töihin meille!

Suurin osa työpaikoista Nesteellä on tuotannossa, mutta etsimme jatkuvasti ammattitaitoisia ihmisiä muihin tehtäviin eri osa-alueille, kuten suunnitteluun ja hankkeisiin, kaupallisiin sekä muihin toimintoihin, jotka mahdollistavat liiketoimintamme kasvun ja kehittymisen.

Meillä on eri puolilla organisaatiota runsaasti erilaisia uramahdollisuuksia ja -polkuja ihmisille, joilla on erilaista osaamista ja koulutusta ja jotka tulevat monenlaisista taustoista. Tarvitsemme uusia ideoita jatkuvalla syötöllä kehittäviä keksijöitä yhtä lailla kuin ihmisiä, jotka haluavat erikoistua ja hoitaa yhden asian todella hyvin – ja tietysti lisäksi kaikkea tältä väliltä.

Katso Nesteen avoimet työpaikat täältä

Jos et löydä sinulle sopivaa paikkaa juuri nyt, kannattaa ottaa käyttöön työpaikkavahti, niin saat automaattisesti sähköpostiin ilmoitukset sinulle sopivista avoimista työpaikoista Nesteellä.