Jäte kulkee jätteellä

Jätteidenhoidon moniosaaja Kuljetusrinki valitsi Neste MY uusiutuvan dieselin. Sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistettu Neste MY tekee Kuljetusringin renkaanjäljestä entistäkin vihreämmän.

Paljon on jätettä virrannut vuodesta 1989, kun Kuljetusringin perustaja Veikko Aro aloitti keräämällä pääkaupunkiseudun toimistoista pahvijätettä ja toimitti eteenpäin jätteenkeräykseen. Hyvin hoidettu perheyritys on kasvanut vuosikymmenestä toiseen. Tänä päivänä Kuljetusrinki työllistämä 37 henkilöä, ja yrityksen kalusto käsittää 20 kuljetusautoa.

Uusi vaihe alkoi, kun vuonna 2013 avattiin Hyötyrinki-jätteenkeräyslaitos. Laitoksella lajitellaan ja käsitellään rakennusperäistä jätettä, kaupan- ja teollisuuden tuotannosta syntyvää jätettä sekä talkoojätettä uutta käyttöä varten.

“Päätös oli rohkea, mutta se on osoittautunut kannattavaksi. Jätteenkäsittelyssä on selvästi enemmän kasvunvaraa. Investoinnin myötä voimme tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaista jätehuoltoa. Sellaista kilpailuetua kaikilla kuljetusliikkeillä ei ole”, palvelupäällikkö Tommi Aro kertoo.

Aron mukaan Kuljetusringin strategia on viedä jätteiden hyötykäyttö ja materiaalitehokkuus mahdollisimman korkealle tasolle. Jätteiden käsittelyä on ajateltava kokonaisuutena, jossa myös kuljetusten ympäristövaikutuksella on merkittävä rooli.

“Me puhumme vihreästä renkaanjäljestä. Kuljetusrinki on aina panostanut uuteen ja vähäpäästöisempään kalustoon. Jos asiakkaiden jäte voidaan kierrättää tehokkaasti, ja samalla hoitaa kuljetukset kevyemmin, kaikki voittavat.”

Osana kokonaisvaltaista ympäristöstrategiaansa Kuljetusrinki otti kuljetuksissaan käyttöön Neste MY uusiutuvan dieselin. 

Ensi vaiheessa Kuljetusrinki korvaa Neste MY:llä 15 000 litraa fossiilista dieseliä vuodessa. Näin jätekuljetusten hiilijalanjälki kevenee 35 tonnilla hiilidioksidia.

Hiilijalanjäljen kaventuminen perustuu Neste MY:n raaka-aineisiin. Neste MY valmistetaan 100-prosenttisesti jätteistä ja tähteistä. Uusiutuvien raaka-aineiden ansiosta Neste MY tuottaa jopa 90 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä fossiilliseen dieseliin verrattuna. Myös lähipäästöt ovat tavanomaista dieseliä kevyemmät.

“Käytämme Neste MY:tä kiinteistöhuoltoajoissa, paikoissa joissa liikutaan talonyhtiöiden pihoilla ja alueilla.”

“Vastuullisesti hoidetut kuljetukset ja jätehuolto ovat asioita, jotka tuottavat hyötyä myös asiakkaidemme asiakkaille”, Aro päättää.