19 Lokakuu 2021

Neste vahvistaa maailmanlaajuista innovaatio-, tutkimus- ja kehitystoimintaansa avaamalla tutkimuskeskuksen Singaporeen

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 19.10.2021 klo 8

Neste vauhdittaa kasvustrategiansa toteutusta perustamalla tutkimuskeskuksen Singaporeen. Investoinnin myötä Neste kasvattaa maailmanlaajuista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaansa ja edistää kumppaniyhteistyötä Aasian ja Tyynenmeren alueella ja erityisesti Singaporessa.

”Nesteen Singaporen jalostamon tuotantokapasiteetin laajennus 1,3 miljoonaan tonniin vuodessa on käynnissä, ja uusi kapasiteetti saadaan käyttöön alkuvuonna 2023. Singaporen uudessa tutkimuskeskuksessamme on valmiudet edistyneeseen raaka-aineiden analysointiin ja tutkimukseen. Keskus on omiaan vauhdittamaan kasvutavoitteitamme alueella, ja se tukee lähellä sijaitsevaa suurinta uusiutuvien tuotteiden jalostamoamme”, sanoo Nesteen innovaatiojohtaja Lars Peter Lindfors.

”Jatkamme uusiutuvien raaka-aineiden valikoimamme laajentamista uudenlaisilla raaka-aineilla ja samalla parannamme jo käyttämiemme raaka-aineiden saatavuutta. Hankimme raaka-aineemme maailmanlaajuisesti, myös Aasian ja Tyynenmeren alueella. Erilaisten jätteiden ja tähteiden osuus uusiutuvien raaka-aineiden käytöstämme maailmanlaajuisesti on yli 90 prosenttia. NEXBTL-teknologiamme avulla uusiutuvia tuotteita voidaan jalostaa joustavasti heikkolaatuisistakin raaka-aineista niin, että lopputuotteet pysyvät laadukkaina. Nesteen tuotteet vastaavat vähäpäästöisempien ratkaisujen globaaliin kysyntään liikenteessä, ilmailussa sekä polymeeri- ja kemianteollisuudessa”, Lindfors toteaa.

Uusi tutkimuskeskus täydentää Nesteen jo ennestään kattavaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä vahvistaa Nesteen läsnäoloa Aasian ja Tyynenmeren alueen innovaatioverkostossa. Tutkimuskeskus tulee sijaitsemaan läntisen Singaporen Science Park II:ssa. Tutkimuskeskukseen palkataan vaiheittain vuosina 2022-2025 yhteensä noin 40 tutkijaa ja muuta asiantuntijaa, ja sen toiminta käynnistyy täysimääräisesti vuonna 2023.

Nesteen pääasiallinen tutkimus- ja kehitysyksikkö sijaitsee jatkossakin Porvoon Teknologiakeskuksessa, jossa lähes 1 100 työntekijää työskentelee tutkimus- ja kehitys- sekä suunnittelutehtävissä. Neste investoi pääosan vuotuisista innovaatiomenoistaan tulevaisuuden raaka-aineiden ja niiden käytön mahdollistavien teknologioiden tutkimukseen ja testaukseen. Neste kasvattaa edelleen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaansa myös Suomessa.

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen, puh. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin klo 8.30–16.00).

Lisätietoja Nesteen toiminnasta Singaporessa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella
Lisätietoja Nesteen innovaatio-, tutkimus- ja kehitystoiminnasta

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana ja olemme sitoutuneet hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Aiomme myös prosessoida uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita kuten jätemuoveja öljynjalostuksen raaka-aineina. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2020 Nesteen liikevaihto oli 11,8 miljardia euroa, ja 94 % yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista. Lue lisää: neste.fi