Neste vastaa aina myymänsä polttoaineen laadusta
Yksin Suomessa Nesteellä tankataan keskimäärin 50 000 bensiiniautoa päivässä. Seuraamme jatkuvasti myymiemme polttonesteiden laatua läpi koko jakeluketjun aina valmistuksesta bensiinipumpulle asti.
Olemme tutkineet noin kymmenen polttoainenäytettä niistä ajoneuvoista, joissa on esiintynyt ongelmia. Lisäksi olemme ottaneet näytteitä asemilta, joilla ajoneuvot ovat meille kerrotun mukaan tankanneet. Kaikki näytteet ovat tehtyjen analyysien mukaan olleet tuotestandardin mukaisia, eikä asemilta otetuissa näytteissä ole löydetty mitään poikkeavaa.
Mikään otetuissa ja tutkituissa näytteissä ei viittaa siihen, että kyseessä olisi nimenomaan uuden Neste Futura -bensiinin aiheuttama ongelma. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että kaikissa bensiineissä käytössä oleva etanoli-biokomponentti olisi nyt ilmenneiden ongelmien taustalla.
Otamme tilanteen erittäin vakavasti, ja teemme tiivistä yhteistyötä automerkin edustajien ja muiden alan asiantuntijoiden kanssa. Jos asiakas epäilee ongelmia autossaan, hänen kannattaa aina olla yhteydessä omaan merkkikorjaamoon.
Tommi Juusela, myyntijohtaja, Neste Suomi ja Baltia
Mahdolliset yhteydenotot: Sanna Hellstedt, sanna.hellstedt@neste.com, puh. 050 458 4014
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2017 Nesteen liikevaihto oli 13,2 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com