6 Helmikuu 2020

Osakepalkkioiden maksu osakepohjaisen kannustinjärjestelmän perusteella suunnattuna maksuttomana osakeantina yhtiön omia osakkeita luovuttamalla

Neste Oyj Pörssitiedote 6.2.2020 klo 17.15

Neste Oyj:n hallitus on 6.2.2020 vahvistanut yhtiön avainhenkilöstön vuonna 2017 alkaneen osakepohjaisen kannustinjärjestelmän ansaintajakson 2017‒2019 perusteella ansaittujen osakkeiden enimmäismäärän, 320 000 osaketta, sekä päättänyt ansaittujen osakepalkkioiden maksusta. Kyseinen osakemäärä merkitsee bruttopalkkiota, josta vähennetään soveltuvat verot, minkä jälkeen jäljelle jäävä netto-osakemäärä suoritetaan osallistujille osakkeina. Ohjelmassa palkkionsaajina on 79 yhtiön avainhenkilöä.

Neste Oyj tiedotti yllä mainitun osakepohjaisen kannustinjärjestelmän perustamisesta 14.12.2016 julkistetulla pörssitiedotteella.

Osakepalkkiot maksetaan luovuttamalla osallistujille yhtiön hallussa olevia osakkeita maksutta (suunnattu maksuton osakeanti). Osakkeiden luovutus on tarkoitus toteuttaa 31.3.2020 mennessä.

Luovutettavien osakkeiden lopullinen määrä määräytyy kannustinjärjestelmän ehtojen perusteella 31.3.2020 mennessä. Hallitus on päättänyt tästä omien osakkeiden luovutuksesta 2.4.2019 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen perusteella. Luovutettavat osakkeet ovat samaa lajia yhtiön muiden osakkeiden kanssa.

Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle suunnatussa maksuttomassa osakeannissa on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Tämä perustuu siihen, että annettavat osakkeet muodostavat yhtiön johdon pitkän tähtäimen osakepohjaisen kannustinjärjestelmän mukaisen osakepalkkion, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa johdon intressit osakkeenomistajien intressien kanssa sekä kannustaa johtoa toimimaan pitkäjänteisesti omistaja-arvon kasvattamiseksi.

Neste Oyj
Hallitus

Lisätiedot:

Hannele Jakosuo-Jansson, henkilöstö-, turvallisuus- ja hankintajohtaja. Yhteydenotot Nesteen mediapuhelin, p. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin 8.30-16.00)

Matti Kähkönen, hallituksen puheenjohtaja, Neste, puh. 010 458 0902 / Krista Lundell

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2018 Nesteen liikevaihto oli 14,9 miljardia euroa. Vuonna 2020 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com