10 Toukokuu 2022

Neste ja United solmivat ostosopimuksen uusiutuvasta lentopolttoaineesta Amsterdamin Schipholin lentoasemalta lähteville lennoille

Neste Oyj, Lehdistötiedote,10.5.2022 klo 15.15

Neste ja United Airlines ovat allekirjoittaneet uuden sopimuksen, jonka myötä United voi ostaa 160 000 tonnia Neste MY Uusiutuva Lentopolttoaine™ -tuotetta seuraavan kolmen vuoden aikana Amsterdamin Schipholin lentoasemalla ja mahdollisesti myös muilla lentoasemilla. Sopimuksen myötä Unitedista tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen lentoyhtiö, joka on tehnyt kansainvälisen ostosopimuksen uusiutuvasta lentopolttoaineesta.

”Vähentämällä polttoaineesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä United voi nopeimmin saavuttaa ilmastotavoitteensa vuoteen 2050 mennessä. United on johtavassa asemassa, kun tarkastellaan Yhdysvaltain lentoyhtiöitä kansainvälisesti. Meidän on siksi järkevää lisätä uusiutuvan lentopolttoaineen käyttöä ja laajentaa kansainvälistä kumppaniverkostoamme Nesteen kaltaisella johtavalla yrityksellä”, sanoo Unitedin kestävästä kehityksestä vastaava johtaja Lauren Riley. ”Asiakkaidemme halu rajoittaa lentämisestä aiheutuvia päästöjä kasvaa voimakkaasti, ja tämän sopimuksen ansiosta Amsterdamista matkustavat Unitedin asiakkaat osallistuvat vastuullisuustyöhömme.”

Neste toimittaa Unitedille 7 500 tonnia uusiutuvaa lentopolttoainetta Amsterdamiin ensimmäisenä sopimusvuonna. Unitedilla on lisäksi oikeus ostaa jopa 60 000 tonnia toisena ja 90 000 tonnia kolmantena sopimusvuonna Amsterdamista tai muilta eri puolilla maailmaa sijaitsevilta lentoasemilta, joille Neste voi toimittaa uusiutuvaa lentopolttoainetta kasvattaessaan  kyseisen polttoaineen tuotantoa maailmanlaajuisesti.

Toimitussopimuksen mahdollistaa Nesteen kunnianhimoinen kasvustrategia, jonka mukaisesti yhtiö aikoo vuoden 2023 loppuun mennessä saavuttaa kapasiteetin tuottaa vuosittain 1,5 miljoonaa tonnia uusiutuvaa lentopolttoainetta. Neste on tuottanut ja toimittanut uusiutuvaa lentopolttoainetta vuodesta 2011 lähtien, ja sillä on pitkä kokemus uusiutuvan lentopolttoaineen toimittamisesta asiakkailleen Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa.

”Olemme iloisia kumppanuudesta Unitedin kanssa ja tästä tärkeästä ostosopimuksesta, jonka myötä voimme tarjota uusiutuvaa lentopolttoainettamme Unitedin käyttöön”, sanoo Thorsten Lange, Nesteen Renewable Aviation -liiketoimintayksikön johtaja. ”Maailmanlaajuinen, nopeasti kasvava uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantomme ja toimitusketjumme tukee lentoyhtiöitä ja niiden asiakkaita kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Neste on sitoutunut auttamaan ilmailualaa siirtymään kohti kestävämpää tulevaisuutta, ja odotamme innolla yhteistyön laajentamista Unitedin kanssa.”

Nesteen uusiutuva lentopolttoaine vastaa suorituskyvyltään fossiilista lentopolttoainetta, mutta sen elinkaaren aikainen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi. Nesteen uusiutuva lentopolttoaine voi elinkaarensa aikana vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 80 prosenttia* fossiiliseen lentopolttoaineeseen verrattuna. Se myös palaa puhtaammin kuin fossiilinen lentopolttoaine, mikä vähentää myös muita kuin hiilidioksidipäästöjä, kuten hiukkaspäästöjä. Neste MY Uusiutuva Lentopolttoaine valmistetaan sataprosenttisesti vastuullisesti hankituista uusiutuvista jätteistä ja tähteistä, kuten käytetystä paistorasvasta ja eläinrasvajätteestä.

*) Laskettu vakiintuneilla elinkaariarvioinnin menetelmillä (esim. CORSIA).

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Lisätietoja:

Neste: Yhteydenotot Nesteen mediapalveluun puh. +358 800 94025 / media@neste.com (arkisin klo 8.30–16.00).

United: Please contact United Airlines Worldwide Media Relations, tel. +1 872.825.8640 / media.relations@united.com

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteenamme on tehdä Porvoon öljyjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo vuoteen 2030 mennessä. Aiomme aloittaa uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden, kuten nesteytetyn jätemuovin, prosessoinnin öljynjalostuksen raaka-aineina. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä, ja aiomme vähentää myymiemme tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Olemme myös asettaneet korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjullemme. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2021 Nesteen liikevaihto oli 15,1 miljardia euroa. Lue lisää: neste.fi

About United

United’s shared purpose is “Connecting People. Uniting the World.” In 2019, United and United Express® carriers operated more than 1.7 million flights carrying more than 162 million customers. United has the most comprehensive route network among North American carriers, including U.S. mainland hubs in Chicago, Denver, Houston, Los Angeles, New York/Newark, San Francisco and Washington, D.C.  For more about how to join the United team, please visit www.united.com/careers and more information about the company is at www.united.com. United Airlines Holdings, Inc. is traded on the Nasdaq under the symbol "UAL”.

Liitetiedostot: