26 Tammikuu 2021

Neste selvitti: koronavuosi lisäsi yksityisautoilun merkitystä ja sai suomalaiset kaipaamaan vapautta ‒ ratkaisuksi pakoauto arjesta viikonlopuksi käyttöön

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 26.1.2021 klo 9

Nesteen joulukuussa teettämän kyselytutkimuksen* mukaan vuosi 2020 on muuttanut suomalaisten asenteita autoilua kohtaan. Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoo kaipaavansa vapautta ja hengähdystaukoa arjesta. Neste, ALD ja Bavaria Laakkonen haluavat yhdessä tarjota suomalaisille mahdollisuuden ilmastoystävälliseen automatkaan muutamaksi arkipäiväksi tai viikonlopuksi. 

Tuhannelle suomalaiselle tehdyn kyselyn mukaan pakoa on kaivattu eniten epävarmuuden ja turvattomuuden tunteesta ‒ erityisesti nuorten keskuudessa vastaus korostuu. Lähes viidesosa, 18 %, vastaajista kertoi yksityisautoilun tai asenteen sitä kohtaan muuttuneen koronarajoitusten aikana. Pääkaupunkiseudulla, jossa Traficomin** mukaan Suomen henkilöautotiheys on pienin, suhtautuminen yksityisautoiluun oli muuttunut jopa 25 %:lla vastaajista. 

”Poikkeuksellinen vuosi on näyttäytynyt meistä jokaiselle hyvin erilaisena. Työn tekeminen on voinut siirtyä kotiin, harrastusmahdollisuudet ovat supistuneet, juhlia on siirretty ja ulkomaanmatkoja on odotettava vielä hetki. Sen sijaan kotimaanmatkailu on kasvattanut suosiotaan ja oma auto on kyselymme mukaan mahdollistanut yli puolelle yksityisautoiluun suhtautumistaan muuttaneille turvallisen liikkumisen. Erityisesti riskiryhmille oma auto on voinut olla ainut turvallinen väline liikkua pidempiä matkoja. Iältään 65–75 -vuotiaista jopa 90 % kokee oman auton turvallisen liikkumisen mahdollistajana”, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoimintayksikön markkinointipäällikkö Tytti Stranding.   

Suomessa liikenteen päästöistä yli 90 % muodostuu tieliikenteestä.

”Suomi ei onnistu kansallisissa päästövähennystavoitteissa ilman, että voimme alentaa merkittävästi  liikkumisen päästöjä. Koska pitkien etäisyyksien maassa yksityisautoilu on jatkossakin tärkein kansalaisten liikkumismuoto, on löydettävä ratkaisuja, joilla autoilun päästöihin voidaan vaikuttaa. Uusiutuvat polttoaineet sopivat nykyiseen autokantaan, minkä vuoksi niiden merkitys osaratkaisuna on suuri”, sanoo liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen.

Ilmastoystävällinen ratkaisu hengähdystaukoon arjesta

Neste, yhdessä ALD:n ja Bavaria Laakkosen kanssa, lanseeraa pakoauton arjesta, jota voi hakea maksutta käyttöön 26.1.‒28.2.2021 välisenä aikana muutamaksi päiväksi. Auto on tankattu Neste MY uusiutuva diesel™ -polttoaineella, jonka avulla autolla liikkumisen hiilijalanjälki pienenee jopa 90 %*** verrattuna fossiilisen dieselin käyttöön.  

“Ajamisen tuoma vapaus nousi kyselyssämme vahvasti esille ‒ ihmisiä yhdistää vapaudenkaipuu. Koronavuosi on myös osoittanut, että hengähdystauko arjesta voi löytyä jo läheltä, esimerkiksi perheen yhteiseltä mökkimatkalta. Halusimme löytää ratkaisun, jonka avulla voimme tarjota arkeen kaivattua vapautta ja samalla joustoa talouden kustannuksiin. Tästä syntyi ajatus ilmastoystävällisellä polttoaineella kulkevasta pakoautosta, jonka kuka tahansa ajokortin omaava suomalainen voi saada maksutta hetkeksi käyttöönsä ja ajaa sillä minne tahansa”, sanoo Stranding.

BMW-merkkisiä diesel-kevythybridejä on saatavilla yhteensä 6 kappaletta, Bavaria Laakkosen Helsingin, Espoon, Vantaan ja Lahden toimipisteistä. Auton vuokrauksesta vastaa Bavaria Laakkonen. 

Haku tapahtuu osoitteessa pakoautoarjesta.fi. Autot arvotaan ilmoittautuneiden kesken. 

*) Omnibus -kyselyn tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3-paneelissa aikavälillä 11‒15.12.2020. Kyselyyn vastasi tuhat 18–75 -vuotiasta suomalaista. 

**) Traficomin 2019 julkaisema tutkimus: Autotiheys vaihtelee Suomessa, vaihtoehtoisten käyttövoimien nousu näkyy Uudellamaalla.

***) Elinkaaripäästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmä on EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (2009/28/EY) mukainen.

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Tytti Stranding, markkinointipäällikkö, Marketing & Services, Neste. Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen, puh. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin klo 8.30-16.00)

Outi Huhtala, viestintäpäällikkö, Fintraffic, p. 050 571 6299, outi.huhtala@fintraffic.fi 

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun ja kiertotalouden vauhdittamiseen. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana ja olemme sitoutuneet hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Aiomme myös prosessoida uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita kuten jätemuoveja öljynjalostuksen raaka-aineina. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2019 Nesteen liikevaihto oli 15,8 miljardia euroa, ja 82 % yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista. Lue lisää: neste.fi

Liitetiedostot: