30 Marraskuu 2020

Neste on saanut päätökseen Suomen jalostamotoimintoja koskevat yhteistoimintaneuvottelut – jalostustoiminta Naantalissa lakkaa ja toimintaa kehitetään Porvoossa

Julkaistu Tiedotteet ja uutiset kategoriassa Öljytuotteet

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 30.11.2020 klo 8.30

Neste ilmoitti syyskuussa suunnittelevansa jalostamotoimintojen uudelleenjärjestelyjä Porvoossa ja Naantalissa Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä yhtiö on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun 2021 loppuun mennessä ja keskittää Naantalin toiminnan terminaali- ja satamatoimintoihin sekä uudistaa Öljytuotteiden operatiivista toimintamallia. Muutoksen toisessa vaiheessa Porvoon jalostamoa kehitetään kohti uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointia. Toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.

Fossiilisten öljytuotteiden kysyntä vähenee ja uusiutuvien energiaratkaisujen osuus kulutuksesta kasvaa seuraavien vuosien aikana. Koronapandemia on vauhdittanut perinteisten öljytuotteiden kysynnän laskua merkittävästi, eikä kysynnän odoteta elpyvän sitä edeltäneelle tasolle. Nesteen Öljytuotteet-liiketoiminnan kilpailukyvyn turvaamiseksi tarvitaan näistä syistä perusteellisia muutoksia, joiden avulla parannetaan tuottavuutta, resurssitehokkuutta ja sopeutumiskykyä markkinoiden muutoksiin. Naantalin jalostustoiminnan lakkauttaminen ei vaikuta Suomen polttoainejakelun huoltovarmuuteen.  

“Haluamme parantaa kilpailukykyämme sekä säilyttää jalostustoiminnan ja sen strategiset kyvykkyydet Suomessa. Toteutettava muutos tukee Porvoon jalostamon rakentamista johtavaksi kestävän kehityksen mukaiseksi turvalliseksi ja tehokkaaksi jalostamoksi, jonka innovatiivinen ja osaava henkilöstömme mahdollistaa. Nesteen tarina on alkanut juuri Naantalista, joten ymmärrän, että tämä uutinen on vaikea ottaa vastaan. Ajan kuluessa Naantalin henkilöstömme on osoittanut monissa vaikeissa tilanteissa erinomaista yhteistyökykyä ja innovointia, mistä voimme olla ylpeitä. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa meillä ei ole vaihtoehtoja. Tulemme tukemaan henkilöstöämme monilla tavoilla muutokseen sopeutumisessa”, kertoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker.

“Haluan kiittää henkilöstön edustajia yhteistoimintaneuvotteluistamme, joissa keskustelu oli avointa ja perusteellista. Perehdyimme yhdessä erilaisiin kilpailukykyä parantaviin ratkaisuihin ja öljyteollisuuden tulevaisuuden murroksen aiheuttamiin vaikutuksiin. Neuvotteluiden aikana ei kuitenkaan löytynyt uusia ratkaisuja, joilla kilpailukykyistä jalostustoimintaa Naantalissa voitaisiin jatkaa. Osana toteutettavaa muutosta uudistamme Öljytuotteiden operatiivisen toimintamallin, minkä johdosta osa työtehtävistä lakkaa, mutta samalla syntyy myös uusia työtehtäviä. Neuvotteluissa sovimme kattavista muutosturvatoimenpiteistä, joiden avulla tuemme henkilöstöämme muutokseen sopeutumisessa”, kertoo Nesteen henkilöstö-, turvallisuus- ja hankintajohtaja Hannele Jakosuo-Jansson.

Aiemmassa tiedotteessaan yhtiö arvioi, että toteutuessaan suunnitelmat tarkoittavat enintään 470 työtehtävän vähenemistä, mukaan lukien mahdolliset ulkoistukset. Yhdessä henkilöstön edustajien kanssa löytyi ratkaisu, jonka perusteella henkilöstövähennysten kokonaismäärä laski aiemmin esitetystä. Naantalin jalostustoiminnan lopettamisen sekä Öljytuotteiden operatiivisen toimintamallin uudistamisen myötä yhtiössä päättyy noin 370 työtehtävää. 

Muutostilanteessa Neste tarjoaa henkilöstölleen ensisijaisesti uusia työtehtäviä, joihin tarjotaan koulutusta. Paikkakunnan vaihtoa tuetaan muuttoavustuksella. Henkilöille, joiden työsuhde päättyy Neste tarjoaa eläkesopimuksia ja kohdennettuja tukipaketteja, joihin sisältyy myös starttiraha tukemaan koulutusta tai yrittäjyyttä. Lisäksi toteutetaan muutosturvaohjelma, johon sisältyy erilaisia uudelleen työllistymistä tukevia toimia.

Terminaali- ja satamatoiminta jatkuu Naantalissa. Neste tekee yhteistyötä työ- ja elinkeinoministeriön viranomaisten, Naantalin kaupungin sekä paikallisten ympäristötoimijoiden kanssa tukeakseen alueen tulevaa taloudellista toimintaa. 

Kutsu medialle

Neste järjestää tänään maanantaina 30.11.2020 kaksi mediatilaisuutta: klo 11 yhtiön Naantalin jalostamolla ja klo 15.30 Porvoon jalostamolla Kilpilahdessa. Molempiin mediatilaisuuksiin on mahdollista osallistua myös puhelimella tai verkkoyhteyden kautta. Pyydämme sekä paikalle tulevia että etänä osallistuvia toimittajia ilmoittautumaan etukäteen Nesteen viestintään. Noudatamme voimassa olevia koronaohjeistuksia, mikä rajoittaa vierailijoiden lukumäärää.

Median ilmoittautumiset: Sanna Hellstedt, Nesteen viestintä, sanna.hellstedt(at)neste.com / puh. 0504584014.

Kuvia median käyttöön

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun ja kiertotalouden vauhdittamiseen. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana ja olemme sitoutuneet hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Aiomme myös prosessoida uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita kuten jätemuoveja öljynjalostuksen raaka-aineina. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2019 Nesteen liikevaihto oli 15,8 miljardia euroa, ja 82 % yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista. Lue lisää: neste.fi