Kumppanuudet
27.01.2020

Hemmon Kuljetus Oy: Edelläkävijä Neste MY uusiutuvan dieselin avulla

Vuonna 1981 perustetusta Hemmon Kuljetuksesta on kasvanut varsinainen logistiikan moniottelija: turkulainen kuljetusliike hoitaa mm. Matkahuollon rahtitoimituksia ja Kaukokiidon ja Postin pakettijakelua. Tämän lisäksi yrityksen repertuaarista löytyy koulu- ja päiväkotiruokien toimituksia sekä verkkokauppojen ruokalähetyksiä, kuten myös varaosien ja lääkkeiden kuljetusta. Hemmon Kuljetus hoitaa myös suurimman osan Turun seudun huonekaluliikkeiden toimituksista, ja tuottaa valikoiduille asiakkaille kuljetusten oheispalveluita kuten toimitettujen tuotteiden asennuksia. Palveluihin kuuluu myös täyttöpalvelu, jossa kuljettaja hyllyttää toimittamansa tuotteet 

“Hemmon Kuljetus on alusta asti tavoitellut kilpailuetua ja kasvua erikoistumalla räätälöityjen ja joustavien kuljetusten lisäksi myös oheispalveluihin. Tämän strategian ja jatkuvan uusien asioiden oppimisen myötä asiakkaita on nykyään yli 300”, kommentoi toimitusjohtaja Laura Akin.

Uusia aluevaltauksia

Tänä päivänä Hemmon Kuljetuksen kalusto käsittää noin 35 ajoneuvoa ja 50 vakituista työntekijää. Yrityksen ydinaluetta on Turun seutu, mutta toiminta-alue ulottuu jopa 200 kilometrin säteelle. Ajokilometrejä kertyy vuodessa 1,5 miljoonaa.

Hemmon Kuljetus siirtyi uuteen aikakauteen loppuvuodesta 2019 alkaneen IKEAn kuljetussopimuksen myötä: Osana ilmastostrategiaansa huonekalu- ja sisustusjätti IKEA on syksystä 2019 alkaen vähentänyt ilmastopäästöjä pääkaupunkiseudun ja Raision alueen kuljetuksissa. Raision alueella IKEAn vähäpäästöiset kuljetukset toteuttaa Hemmon Kuljetus.

Neste MY valmistetaan sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä

Hemmon Kuljetuksessa kuljetukset toteutetaan osittain Neste MY uusiutuvalla dieselillä kulkevilla ajoneuvoilla ja niiden osalta Hemmon Kuljetuksen autoissa hiilijalanjälki pienenee keskimäärin 90 prosenttia.

"Yllättävää ja positiivista tässä oli se, ettei Neste MYn käyttöönotto vaatinut muutoksia meidän olemassa olevaan kuljetuskalustoon. Meillä on jo nyt käytössä uudet, vähäpäästöiset Euro VI-luokan ajoneuvot ja uusiutuva diesel pienentää hiilijalanjälkeämme entisestään."
Laura Akin, Toimitusjohtaja, Hemmon Kuljetus

Neste MY:n käyttöönotto on positiivinen signaali muille kevyemmistä päästöistä kiinnostuneille asiakkaille. Akinin mukaan kyselyitä vähäpäästöisistä kuljetuksista tulee paljon myös muilta asiakkailta. 

“Kuuntelemme näitä toiveita mahdollisuuksien mukaan, ja lisäämme Neste MY:n käyttöä paikallisessa pakettijakelussa.”