1 Maaliskuu 2020

Jätteiden ja tähteiden käyttö ei lisää palmuöljyn kysyntää eikä sademetsäkatoa

Neste Oyj, Uutinen, 1.3.2020

Toimittaja Kari Ikävalko kirjoittaa YLE:n uutisissa (1.3.2020) Nesteen biopolttoaineiden raaka-aineista, erityisesti palmuöljyn rasvahappotisleestä PFAD:stä. Samalla toimittaja toteaa Nesteen saavan palmuöljypohjaisista biopolttoaineista veronalennuksia.

Väite kaipaa tarkennusta, sillä Suomen lainsäädäntö kohtelee kaikkia kestävästi tuotettuja biopolttoaineita samalla tavalla ja ohjaa jäte- ja tähderaaka-aineiden käyttöön niiden elinkaarenaikaisten, perinteisiä kasviöljyjä vähäisempien hiilidioksidipäästöjen vuoksi. Lainsäädäntö ei siis tue eivätkä verohelpotukset koske yksittäisiä raaka-aineita, tuotteita tai yhtiöitä. 

Biopolttoaineiden valmistus jätteistä ja tähteistä peltoviljeltävien raaka-aineiden sijaan on yksi alan keskeisimmistä keinoista vähentää tarvetta raivata uutta viljelymaata raaka-ainetuotantoa varten. Samalla vältetään kilpailua ruokakäyttöön soveltuvista raaka-aineista. Tämä on taustana myös sille, miksi nykylainsäädäntö katsoo, ettei jätteillä ja tähteillä, kuten PFAD:llä, ole epäsuoria maankäyttöön liittyviä vaikutuksia.

Käyttämämme uusiutuvat raaka-aineet täyttävät aina EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (EU RED) tai Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluviraston asettamat tiukat vastuullisuuskriteerit sekä paikallisten viranomaisten asettamat lainsäädännön vaatimukset kaikilla markkinoillamme. Näihin kuuluu Euroopassa muun muassa se, että uusiutuvista raaka-aineista tuotettujen polttoaineiden tulee tarjota käyttäjilleen aina vähintään 50 % fossiilista polttoainetta pienemmät kasvihuonekaasupäästöt koko tuotteen elinkaaren ajalta laskettuna. 

Nesteen uusiutuvalla dieselillä saavutetaan EU RED:in metodin mukaisesti laskettuna peräti 90 % fossiilista dieseliä pienemmät elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt, kun polttoaine valmistetaan kokonaan erilaisista jätteistä ja tähteistä.

PFAD ei ole jäte vaan EU:n uusiutuvan energian direktiivin määritelmän mukainen prosessitähde 

Öljypalmuja viljellään syötäväksi kelpaavan palmuöljyn takia. Suurin osa, lähes 70 %, palmuöljystä tuotetaan elintarviketeollisuuden käyttöön esimerkiksi levitteisiin, leipomotuotteisiin, suklaaseen ja jäätelöön. Palmuöljyn tuotantoprosessin aikana osa palmurasvasta härskiintyy. Härskiintynyt rasva (PFAD) on ruokakäyttöön kelpaamatonta ja joudutaan erottamaan elintarvikekelpoisen öljyn valmistusprosessista.

Palmuöljyn jalostuksessa prosessitähteeksi jää keskimäärin 3,5–5 % PFAD:tä. Sitä syntyy aina ja tuottajat pyrkivät minimoimaan sen määrää, koska sen hinta on alempi kuin elintarvike- tai kemianteollisuuden käyttöön tarkoitetun palmuöljyn. PFAD:n käytön ei voida siten katsoa lisäävän palmuöljyn kysyntää eikä öljypalmuviljelmien laajentumista.

Tilannetta voi verrata sahanpuruun: kukaan ei kaada puita sahanpurun saamiseksi. Puita kaadetaan tukeiksi, joista voidaan sahata lankkua. Sahanpurua syntyy ei-toivottuna tähteenä, jolle on kuitenkin käyttöä.

YLEn jutussa todetaan, että palmuöljyn tuotanto vaatii sademetsien raivaamista. Biopolttoaineilainsäädäntö Euroopassa estää kuitenkin raaka-ainehankinnat v. 2008 jälkeen luonnonmetsiin raivatuilta viljelmiltä. Samanlaista lainsäädäntöä tarvitaan myös muille aloille kuten ruokateollisuuteen.

Nesteen T&K:n fokus yhä heikkolaatuisemmissa jätteissä ja tähteissä 

Nesteellä on kansainvälistä huippuosaamista erilaisten jätteiden ja tähteiden käyttämisestä uusiutuvien tuotteiden valmistuksessa kiertotaloutta edistäen. Meille tärkeitä jäte- ja tähderaaka-aineita on useita – näistä merkittävimpiin kuuluvat elintarviketeollisuuden eläinrasvajäte, käytetty paistoöljy sekä kasviöljytuotannon jätteet ja tähteet, joista PFAD on yksi. 

Erilaiset jäte- ja tähderaaka-aineet muodostavat vuosittain keskimäärin noin 80 % uusiutuvien raaka-aineiden käytöstämme. Vuonna 2019 käytimme tuotannossamme lähes kymmentä erilaista jäte- ja tähderaaka-ainetta. Tutkimus- ja kehitystyömme painopiste on yhä heikkolaatuisempien jätteiden ja tähteiden tehokkaassa hyödyntämisessä. 

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii fossiilisen öljyn korvaamista vastuullisesti tuotetuilla biopohjaisilla, uusiutuvilla raaka-aineilla. Hyödyntämällä jäte- ja tähderaaka-aineita polttoaineiden tuotannossa minimoidaan parhaiten liikenteestä aiheutuvia päästöjä ja tuetaan kiertotalousratkaisuja liikenteen haasteisiin. 

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2019 Nesteen liikevaihto oli 15,8 miljardia euroa. Vuonna 2020 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com