23 Toukokuu 2019

Neste ja VTT vahvistavat kumppanuuttaan investoimalla suomalaisiin tutkimusympäristöihin

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 23.5.2019 klo 14

Neste ja Teknologian tutkimuskeskus VTT ovat tänään sopineet strategisesta yhteistyöstä, jolla edistetään tutkimusympäristöjen yhteiskäyttöä ja kehittämistä Suomessa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa suomalaista osaamista, jolla kehitetään bio- ja kiertotalouden innovaatioita ja puhtaampia polttoaineratkaisuja.

Nesteen ja VTT:n strategisen yhteistyön perustana on kaksi erillistä investointipäätöstä suomalaisiin tutkimusympäristöihin. Neste rakennuttaa ajoneuvojen testaukseen tarkoitettua tutkimuslaitteistoa Porvoon Kilpilahdessa, ja VTT on päättänyt investoida katalyyttisten prosessien tutkimusympäristöön Espoon Bioruukissa. Tänään allekirjoitetut sopimukset mahdollistavat sekä Nesteelle että VTT:lle näiden ympäristöjen yhteiskäytön tulevaisuuden hankkeissa.

“Neste ja VTT ovat olleet pitkään kumppaneita, ja tänään allekirjoitetut sopimukset mahdollistavat entistä laajemman tutkimusyhteistyön. Olemme todella iloisia, että voimme vahvistaa suomalaista huippuosaamista yhdessä VTT:n kanssa. Tavoitteenamme on tulla globaaliksi johtajaksi uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa. Tässä kumppanuuksilla ja uusilla innovaatioilla on merkittävä rooli”, kertoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker.

Nesteen Porvooseen rakennuttamalla tutkimuslaitteistolla voidaan tutkia ajoneuvojen energiankulutusta ja kehittää uusia keinoja päästöjen vähentämiseksi. Yhteistyösopimuksella VTT voi käyttää Nesteen koelaitteistoa omissa tutkimushankkeissaan. Lisäksi Neste voi tulevaisuudessa hyödyntää VTT:n rahoittamaa katalyyttisten prosessien tutkimusympäristöä Espoossa. Nämä tutkimusympäristöt mahdollistavat kumppaneille puhtaampien polttoaine- ja kemikaaliratkaisujen kehittämisen.

Biopohjaiset polttoaineet ja kemikaaliratkaisut sekä niiden valmistamiseen liittyvän kemian prosessiteknologian osaamisen kehittäminen on VTT:lle strategisesti keskeistä. Neste on VTT:lle erinomainen kumppani.

“VTT:n tavoitteena on löytää ratkaisuja globaaleihin haasteisiin ja luoda niiden avulla kestävää kasvua. Kumppanuus Nesteen kanssa on meille todella tärkeää, ja yhteistyö on erinomainen esimerkki siitä, miten etsimme konkreettisia ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja resurssien riittävyyteen yhdessä kumppaneidemme kanssa. Nesteen ja VTT:n yhteistyö luo molemmille uusia mahdollisuuksia hyödyntää tutkimusympäristöjä parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen

Viestintäjohtaja

Lisätietoja:

Neste: Juha Leppävuori, R&D Partner and Consortia Manager, juha.leppavuori(at)neste.com, puh. 050 4581372

VTT: Antero Laitinen, Manager, Process chemistry development, antero.laitinen(at)vtt.fi, puh. 050 5634109; Paula Bergqvist, Senior Specialist, Communications, paula.bergqvist(at)vtt.fi, puh. 050 566 5160

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2018 Nesteen liikevaihto oli 14,9 miljardia euroa. Vuonna 2019 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com

Liitetiedostot: