26 Kesäkuu 2018

Nesteen uusi liikenneasema Hollolan Matkakeitaalla pyörii perheen voimin ‒ avajaisia vietetään lauantaina 30.6.2018


Hollolan Matkakeitaan uusissa tiloissa tulevat vahvasti esille luonnonelementit kuten kivi ja puu.

Neste Oyj Uutinen 26.6.2018

Yrittäjäkauppiailla Aarto ja Satu Rajakolla on ollut viime aikoina kädet täynnä töitä: Nesteen uuden liikenneaseman Hollolan Matkakeitaan lauantaina 30.6.2018 juhlistettavia avajaisia ja aseman viimeistelyjä on valmisteltu innokkaasti kellon ympäri.

Kiireinen yrittäjän arki on Hollolan Matkakeitaan pariskunnalle kuitenkin tuttua. Satu on tehnyt pitkän uran yrittäjänä ja Aarto on pienestä pojasta asti päässyt näkemään tarkasti, mitä liikenneaseman pyörittäminen vaatii. Hänellä yrittäjyyden voidaan sanoa olevan verissä, sillä kipinä alalle lähti nuorena seuratessa enon työskentelyä Matkakeitaan kauppiaana. Sille tielle hän onkin jäänyt, eikä päivääkään ole kulunut niin, etteikö Aarto olisi tyytyväinen uravalintaansa.

Oppeja aseman pyörittämisestä on niin Aartolle kuin muullekin perheelle kertynyt vuosien varrella. Aarto on itse toiminut Kausalan Matkakeitaan liikenneasemapäällikkönä kuusi vuotta, kun taas hänen serkkunsa Eero Asikainen pyörittää Vierumäen Matkakeidasta vaimonsa Hannan kanssa.

Nykyään Aarton ja Sadun omat lapset viettävät paljon aikaa vanhempien mukana Matkakeitaalla. Pariskunnalle onkin tärkeää, muiden palveluiden ohella, että lapsiperheiden on mahdollisimman mukava ja vaivaton asioida uudessa Matkakeitaassa. Monipuoliset palvelut, sekä viihtyisät tilat ovat omiaan lataamaan akkuja pitkän matkan jälkeen. Inspiraatiota uuden Hollolan Matkakeitaan sisustukseen onkin saatu perheen yhteisiltä automatkoilta Lappiin. Uusissa tiloissa tulevat vahvasti esille luonnonelementit kuten kivi ja puu. “Lapissa ei montaa matkakeskusta olekaan, jossa perheemme ei olisi vieraillut ja joiden maanläheiseen sisustukseen emme olisi ihastuneet,” Aarto naurahtaa.

Palvelut yhden katon alla

Uuteen Hollolan Matkakeitaaseen ovat löytäneet tiensä niin uudet kuin vanhat tutut asiakkaat.

“Olemme saaneet asiakkailta paljon kehuja uudesta Matkakeitaasta. Erityistä ihastusta on herättänyt liikenneaseman suuri koko”, Aarto tarkentaa. Noin 2 000 neliömetrin rakennukseen mahtuu myös yhdeksänmetrinen takka, joka on herättänyt asiakkaissa paljon kiinnostusta”, Aarto Rajakko kertoo.

Palvelutarjonta on uudessa Hollolan Matkakeitaassa todella laaja. Aarto uskoo, että monipuolinen ravintolamaailma, kokoustilat, autopesu, otto-automaatti, lasten leikkipaikat ja monet muut palvelut miellyttävät suurta osaa tiellä liikkujista. Liikenneaseman palvelujen lisäksi asemalta löytyvät Nesteen automaattiasema ja raskaan liikenteen Neste Truck+ -asema. Myös ammattikuljettajat on huomioitu erillisine lepo- ja saunatiloineen. Hybridi- ja sähköautoilijoille liikenneasemalta löytyy sähkölatauspisteitä.

Avajaiset lauantaina 30.6.2018

Hollolan Matkakeitaan avajaisia vietetään lauantaina 30.6.2018. Avajaisten valmistelu on pitänyt pariskunnan erittäin kiireisenä, mutta Aarton mukaan kaikki on muutamaa loppusilausta vaille valmista.   

Luvassa on polttoainetarjous sekä muita avajaistarjouksia, ilmapalloja, virallinen avajaisseremonia kakkukahvituksineen ja nauhan leikkaamisineen. Aarto ja Satu toivottavat jokaisen tiellä liikkujan lämpimästi tervetulleiksi Hämeenlinnantien varrella sijaitsevan Neste Hollolan Matkakeitaan avajaisiin. 

Lisätietoja: Aarto ja Satu Rajakko, Kauppiaat, Hollolan Matkakeidas Oy, puh. 040 731 0935; Sam Holmberg, johtaja, Marketing & Services Suomi, Neste, puh. 050 458 4078;

Liitteenä lisää kuvia uudelta Nesteen Hollolan Matkakeitaan asemalta.


Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2017 Nesteen liikevaihto oli 13,2 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com