21 Toukokuu 2021

Neste testaa uusiutuvaa bensiiniä Ruotsissa mahdollista kansainvälistä kaupallistamista varten


Neste Oyj, Lehdistötiedote, 21.5.2021 klo 10.00

Markkinoilla ei ole tähän mennessä ollut bensiiniautoihin sellaisenaan soveltuvaa ratkaisua, jolla fossiilisen bensiinin voisi korvata tavallisissa bensiiniautoissa niin, että samalla päästöjä voitaisiin merkittävästi vähentää investoimatta uusiin ajoneuvoihin tai muokkaamatta nykyisiä.

Neste on maailman johtava uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen tuottaja ja saattaa olla myös ensimmäinen, joka on kehittänyt kaupallisen käyttöön tarkoitetun uusiutuvan bensiinin. Tuotteen testauksen viimeinen vaihe on nyt alkamassa; tavoitteena on polttoaineen kaupallistaminen ja siten bensiini- ja hybridiautojen aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävä vähentäminen.

EU tiukensi äskettäin kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitettaan ja tavoittelee vähintään 55 % vähennystä vuoteen 2030 mennessä. Ruotsilla ja Suomella on myös kansallisia tavoitteita, esimerkiksi erilliset päästövähennysvelvoitteet bensiinille. Nykyiset vaihtoehdot bensiinikäyttöisille autoille eivät kuitenkaan vähennä merkittävästi fossiilisen bensiinin käyttöä riittävän lyhyessä ajassa.

Tämän haasteen ratkaisemiseksi on nyt ryhdytty toimeen: Nesteen uusiutuvan bensiinin käytöllä voidaan saavuttaa jopa 65 %* fossiilista polttoainetta pienemmät kasvihuonekaasupäästöt koko polttoaineen elinkaaren ajalta laskettuna. Nesteen tavoitteena on kasvattaa tätä lukua ja yltää lopulta jopa 90 %fossiilista polttoainetta pienempiin kasvihuonekaasupäästöihin. Tämä tarkoittaisi, että kasvihuonekaasupäästöt polttoaineen elinkaaren aikana vastaisivat sähköajoneuvojen päästöjä.

”Nesteen uusiutuvalla bensiinillä kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää jopa 65 % fossiiliseen bensiiniin verrattuna. Teollisuuden tarjotessa uusia vaikuttavia ratkaisuja maat voisivat kasvattaa kansallisia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteitaan entisestään”, Nesteen Renewable Road Transportation -liiketoimintayksikön johtaja Carl Nyberg sanoo.

Tuote täyttää EN228-polttoainestandardin vaatimukset, ja sitä voidaan käyttää sekä nykyisissä että uusissa bensiini- ja hybridiautoissa. Uusiutuva bensiini voi siis tarjota EU:lle uuden työkalun, jolla se voisi saavuttaa kunnianhimoisen tavoitteensa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 55 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Uutta polttoainetta testataan yhdessä Volvo Carsin toimittajan Powertrain Engineering Sweden AB:n kanssa. Powertrain Engineering Sweden toimittaa Volvo Carsille ja muille valmistajille voimansiirtoratkaisuja ja seuraavan sukupolven hybridijärjestelmän, ja se arvioi nyt Nesteen uusiutuvaa bensiiniä.

”Seuraamme uusiutuvien polttoaineiden, kuten Nesteen uusiutuvan bensiinin, kehitystä hyvin kiinnostuneina. Mielestämme siinä on paljon potentiaalia. Tuotteidemme ja Nesteen uusiutuvan bensiinin avulla ajoneuvojen omistajat voivat vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 65 %”, sanoo Powertrain Engineering Swedenin toimitusjohtaja Michael Fleiss.

Testeihin kuuluu sekä moottorikokeita laboratoriossa että Nesteen kahden ajoneuvon ajokokeita liikenteessä. Testien tarkoituksena on tutkia polttoaineen ominaisuuksia ja säätää polttoainetta yhä vähäpäästöisemmäksi ennen tuotteen lanseeraamista markkinoille. Neste arvioi tulokset tulevina kuukausina.

*) Elinkaaripäästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmä on EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (2009/28/EY) mukainen.

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Carl Nyberg, Renewable Road Transportation -liiketoimintayksikön johtaja, Neste. Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen puh. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin klo 8.30-16.00).

Lisätietoa Nesteen uusiutuvasta bensiinistä

Vaikka sähköautojen osuus kasvaa nopeasti, EU:n ennusteen mukaan polttomoottoriautot edustavat vuonna 2030 edelleen yli puolta Euroopan ajoneuvokannasta. Kaikkia keinoja ja ratkaisuja tarvitaan, jotta liikenteen päästöjä saadaan vähennettyä. Nestemäisillä biopolttoaineilla, sähköistymisellä, biokaasulla, vedyllä ja muuttuvalla kuluttajakäyttäytymisellä on kullakin merkittävä rooli liikenteen päästöjen vähentämisessä.

Neste on kehittänyt polttoaineen, jolla on samat ominaisuudet kuin fossiilisella bensiinillä, mutta se on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista. Nyt testattava uusiutuva bensiini on yli 75-prosenttisesti biopohjaista. EN228-standardin tämänhetkisten vaatimusten täyttämiseksi loppuosa muodostuu tavanomaisista raakaöljypohjaisista bensiinikomponenteista. Neste investoi myös pitkän aikavälin kehitykseen, jonka tavoitteena on tuottaa jopa 95-prosenttisesti biopohjaista bensiiniä.

Biopohjainen osuus voi olla usean biokomponentin sekoitus. Meneillään olevissa Nesteen uusiutuvan bensiinin testeissä pyritään määrittämään biopohjaisen osuuden optimaalinen koostumus. 

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin ja vastuullisen lentopolttoaineen tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana ja olemme sitoutuneet hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Aiomme myös prosessoida uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita kuten jätemuoveja öljynjalostuksen raaka-aineina. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2020 Nesteen liikevaihto oli 11,8 miljardia euroa, ja 94 % yrityksen vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista. Lue lisää: neste.fi