Nesteen uusi innovaatiokeskus Singaporessa vahvistaa yhtiön tutkimus- ja innovaatio-osaamista
Neste Oyj, Lehdistötiedote, 15.2.2023 klo 13
Kuva: Singaporen innovaatiokeskuksen avajaisseremonia. Lähde: Neste
Neste on perustanut Singaporeen innovaatiokeskuksen vahvistaakseen innovaatio- ja T&K-kykyään maailmanlaajuisesti. Aasiasta on muodostunut Nesteelle tärkeä markkina-alue ja uusi keskus tukee hyvin yhtiön kasvua Aasian ja Tyynenmeren alueella. Innovaatiokeskuksen avajaisia vietettiin tänään.
“Innovaatiot ovat mahdollistaneet muutoksemme alueellisesta öljynjalostajasta kohti globaalia johtajuutta uusiutuvien ja kiertoratkaisujen alueella. Olemme iloisia voidessamme avata innovaatiokeskuksen, joka luo puitteet maailmanluokan raaka-ainetutkimukselle myös Aasian ja Tyynenmeren alueella ja tukee siellä kasvua, jonka keskeinen elementti on laajentuva uusiutuvien tuotteiden jalostamomme Singaporessa. Jalostamon laajennuksen on määrä käynnistyä vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Yhtä tärkeää on, että innovaatiokeskus edistää yhteistyötä Aasian ja Tyynenmeren alueen verkostomme kanssa, johon kuuluvat esimerkiksi korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja alalla toimivat yritykset”, sanoo Nesteen innovaatiojohtaja Lars Peter Lindfors.
“Onnittelemme Nestettä Singaporen innovaatiokeskuksen avaamisen johdosta. Se tiivistää yhteistyötä paikallisten kumppanien kanssa ja avaa uusia mahdollisuuksia uusiutuvien polttoaineiden ja kemikaalien alueella. Hanke edistää myös Singaporen pyrkimyksiä kasvaa vastuullisten tuotteiden ja innovoinnin keskuksena hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä”, sanoo tohtori Beh Swan Gin, puheenjohtaja, Singapore Economic Development Board. “Olemme iloisia voidessamme tukea Nesteen jatkuvaa työtä kehittää ja toimittaa kestävän kehityksen ratkaisuja Singaporesta maailmalle ja toivotamme tervetulleiksi muutkin samanhenkiset toimijat.”
Innovaatiokeskus, jossa on huippuluokan laboratoriolaitteet ja edistyksellistä kyvykkyyttä analyyttisen ja raaka-ainetutkimuksen parissa, keskittyy raaka-aineiden ja esikäsittelyprosessin tutkimukseen. Innovaatiokeskus on tähän mennessä palkannut yli 20 tutkijaa ja muuta ammattilaista. Innovaatiokeskus sijaitsee Science Park II:ssa Singaporen länsiosassa.
Uusi keskus täydentää erinomaisesti Nesteen globaalia innovaatiotyötä, jossa kartoitetaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia skaalautuvien tulevaisuuden raaka-aineiden ja niihin liittyvien teknologioiden ympärillä. Noin 25 % yhtiön henkilöstöstä työskentelee innovaation, tutkimuksen, tuotekehityksen ja suunnittelun parissa. Vuonna 2022 Nesteen tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat 85 miljoonaa euroa, josta suurin osa investoidaan tulevaisuuden raaka-aineiden ja niiden käytön mahdollistavien teknologioiden innovaatioon, tutkimukseen, kehitykseen ja testaukseen. Viimeisen vuosikymmenen aikana Nesteen uusiutuvista raaka-aineista on tutkittu yli 2 000 näytettä ja vuoteen 2022 mennessä yhtiölle on myönnetty noin 2 000 patenttia. Teknologiakeskus Porvoossa tekee tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutyötä. Tämä keskittymä työllistää yli 1 000 ammattilaista, ja se on jatkossakin Nesteen toiminnan keskeinen kulmakivi keskittyen koko arvoketjuun raaka-aineista lopputuotteisiin.
Neste Oyj
Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja
Lisätietoja: Yhteydenotot Nesteen mediapalveluun, puh. 0800 94025 / media@neste.com (arkisin 8.30–16.00). Voit tilata Nesteen tiedotteita osoitteessa https://www.neste.fi/konserni/medialle/tiedotteet-ja-uutiset/tilaa-tiedotteita.
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Jalostamme jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Olemme maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja ja kehitämme muovijätteen kemiallista kierrätystä muovijäteongelman torjumiseksi. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuillamme vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteenamme on tehdä Porvoon öljyjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo vuoteen 2030 mennessä. Aiomme aloittaa uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden, kuten nesteytetyn jätemuovin, prosessoinnin öljynjalostuksen raaka-aineina. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä, ja aiomme vähentää myymiemme tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Olemme myös asettaneet korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjullemme. Meidät on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2022 Nesteen liikevaihto oli 25,7 miljardia euroa. Lue lisää: neste.fi